Kun vaikea työ onnistuu

Pienen ruskean tuolin entisöinti on edistynyt mukavasti. Edellisen kerran asiasta kirjoittaessani ennakoin seuraavaa vaihetta, tuolin takajalkojen yläosien korjausta, seuraavasti:

"... nyt käytettävissä ei ole ehjää mallikappaletta, josta voisin kopioida muodon korjauspalaan. Todennäköisesti tämä on vaikein korjaus, mitä olen tähän mennessä ryhtynyt tekemään. Tämän osuuden käsikirjoitus on seuraava:

1. Piirrän paperille kuvan muodosta, jonka arvelen puussa olleen silloin, kun tuoli on ehjä.
2. Suunnittelen, mistä kohdasta katkaisen korjattavat jalat. Tavoitteena on paitsi tehdä liitoksista mahdollisimman kestävät, myös säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistä puuta. Tästä syystä liitokset tulevat jaloissa eri kohtiin.
3. Valmistan korjauspalat - tällä kertaa oikeasta puulajista! - ja liimaan ne paikalleen.
4. Työstän korjauspalat oikeaan muotoon. Työstettävänä on nyt paitsi kaareva ulkopinta, myös ura, johon hartialauta kiinnittyy. Lisäksi asiaan vaikuttaa vaatimus symmetrisyydestä. Se ei saa kuitenkaan mennä liiallisuuksiin, sillä hartialauta ei ole täysin symmetrinen."

Näin siis olen suunnitellut. Ja näin se tapahtuu (muistin virkistykseksi otsikkokuvassa on nähtävissä lähtötilanne):

Ennen korjauspalojen valmistusta suunnittelen ruutupaperille muodon, joka takajalkoihin tulee korjauksen lopputuloksena. Tässä joudun käyttämään hieman mielikuvitusta, sillä kumpikin takajalka on yläpäästään sen verran hajalla, että muotoa ei niistä voi loppuun asti päätellä.

Korjauksen ensimmäisenä vaiheena liimaan kumpaankin takajalkaan viistoksi sahaamani ohjainpuun kuumaliiman avulla. Kuumaliima on oivallinen keksintö tällaisiin lyhytkestoisiin kiinnityksiin, koska se on helppo irrottaa lämmittämällä. Ohjainpuuta tarvitaan, koska sahaus pitää tehdä vinoon, jotta saisin mahdollisimman suuren liimapinnan alkuperäisen puun ja korjauspalan väliin.

Sahaan vaurioituneen osan pois vannesahalla ja tasoitan leikkauspinnan nauhahiomakoneella. En muuten enää pelkää sitä. Olemme tutustuneet kunnolla ja suhteemme on jo siinä määrin intiimi, että olen kerran jo vaihtanut hiomanauhankin koneeseen.

Sitten korjauspalaa liimaamaan. Tällaiset korjauspalat on hyvä tehdä ensi alkuun riittävän isosta puunkappaleesta, ettei joudu sitten lisäämään puuta myöhemmin. Tosin joskus - kuten tässä tapauksessa - lisäpaloja ei ole mahdollista välttää työmäärällä, joka nykyisillä taidoillani olisi kohtuullinen.

Tässä korjauspala on paikallaan, ja nyt alkaa hauskanpito: rupean työstämään korjauspalaa kohti ruutupaperille hahmottelemaani muotoa. 

Tämä on oikeasti kivaa! Ensin sahaan korjauspalan karkeasti oikeaan muotoon vannesahalla jättäen joka puolelle vähintään 3-4 millimetrin verran ylimääräistä puuta. Siitä jatkan käsityökaluilla, joista yllä olevassa kuvassa näkyvä pikkuhöylä on kivoin. Kun sen saa säädettyä oikein - mikä ei ole ihan helppoa - höylä leikkaa millimetrin murto-osan paksuista lastua ja tarkkakin työ on mahdollista.

Seuraavaksi vaihe, jossa työ on äärettömän helppoa pilata hetkessä: menen taas tervehtimään rakasta ystävääni nauhahiomakonetta. Koneen eri puolilla on hiomanauhasta esillä erilaisia kohtia - lyhyt suora, pitkä suora, loiva kaarre tai jyrkkä kaarre - ja kun työskentelee oikein varovasti, syntyy hyvää jälkeä nopeasti. Jätän puuhun edelleen vähintään millimetrin verran ylimääräistä, koska lopullinen muotoilu tapahtuu molemmille jaloille yhtä aikaa.

Veljekset ovat tässä tiukasti kylki kyljessä. Näin paketoituina ne on helppo muotoilla täsmälleen saman muotoisiksi. Tässä vaiheessa käytän muotoiluun 60-karkeuden hiomapaperia.

Jalkojen korjatut osuudet ovat vielä suorakulmaisia. Niiden pyöristämisen aika ei ole vielä, sillä seuraavaksi on tehtävä ura, johon hartialauta kiinnitetään. Tuon uran teen talttaporakoneella, joka on aivan ihana laite (älkää kertoko nauhahiomakoneelle, että sanoin tuon). Se kun osaa porata neliönmuotoisia reikiä. Korjauspalat on tässä kohtaa säilytettävä suorakulmaisina, jotta ne saa tiukasti kiinni talttaporakoneeseen. Huonolla kiinnityksellä saa silläkin suuren työn hetkessä pilalle.

Kas niin! Nyt on uratkin tehty. Nyt voin edetä viimeiseen muotoiluvaiheeseen eli pyöristän särmät. Tässä käytän jälleen eri karkeustason hiomapapereita aloittaen 60:stä ja lopettaen 320:een.

Tässä toinen korjauspala valmiina - paitsi että ei ole. Nyt täytyy nimittäin valmistaa molempiin vielä parin nuppineulanpään kokoiset lisäkorjauspalat, joilla täytän pienet kolot, joita nämä ensin valmistetut korjauspalat eivät täytä.

Noin pienet kolot voisi kyllä kitatakin umpeen, mutta nyt tehdään homma viimeisen päälle oikein. 

Se on siinä! Ei kun ne. Ovat siinä. Enää yksi asia tehtävänä: sovitus. Toki olen tehnyt sovituksia joka välissä, mutta tämä on se viimeinen, se paras kaikista. Nyt näen työni tuloksen valmiina.

Siinä näkyy myös se hartialaudan korjaus, jonka ensin tein väärästä puulajista ja sitten korjasin. 

Ai että tuntuu hyvältä, kun tämä onnistui. Tällaiset hetket ovat niitä kaikkein hienoimpia, ja näistä pitää nauttia. Nämä antavat uskoa omiin kykyihin ja näitä pitää muistella silloin, kun tie nousee pystyyn ja tuntuu, että mikään ei onnistu.

Nyt on kyllä kivaa. Ei pelkästään tämän onnistumisen vuoksi, vaan myös retkeilyharrastuksessani on tapahtunut mukavia asioita. Jos kiinnostaa, niin voit lukea niistä täältä. 

Taltat teräviksi ja terät suojaan

Työkalut on pidettävä kunnossa. Koulusta olemme saaneet käyttöömme tietyt perustyökalut, jotka sitten opintojen päättyessä palautetaan koululle. Siinä välissä niiden kunnossapitovastuu on meillä. Ja jotta voisimme pitää esimerkiksi taltat kunnossa, on meille opetettu, miten ne teroitetaan. Taito on hyödyllinen jokaiselle, joka talttoja käsittelee, ja sama koskee myös muita teräaseita, kuten veitsiä tai vaikkapa kirvestä tahi viikatetta. Tylsällä terällä syntyy vain vahinkoja.

Koulusta saadut aseet ovat vielä sen verran hyvässä terässä, että en lähtenyt niillä harjoittelemaan teroittamista. Sen sijaan toin kotoa muutaman taltan, jotka ovat vuosikausia ajelehtineet työkalulaatikossa ilman kunnollista suojaa. Näillä oli hyvä harjoitella teroitusta ja lopputuloksena taltat ovat terävämmät kuin ehkä koskaan. Nyt ne pitää vielä säilyttää terävinä.

Entiseen käytäntöön ei siis sovi palata. Ihanteellinen säilytysratkaisu olisi koukuilla varustettu seinä, jossa jokaisella työkalulla olisi oma paikkansa. Sellaiseen minulla ei ole mahdollisuutta, joten taltat saavat jatkossakin asua pienessä alumiinisalkussa monien muiden työkalujen kanssa. Tämä on mahdollista teriä tuhoamatta, kun valmistan terille suojukset.

Jokunen vuosi sitten tulin hankkineeksi nahkatyövälineitä: naskali, erilaisia neuloja, vahattua lankaa. Lisäksi minulla on muutamia nahanpaloja varastossa. Niistä löytyi sopiva laatu, hieman yli puolentoista millin paksuinen tummanruskea nahka, josta teränsuojukset on helppo laatia.

Leikkaan nahasta 120 mm leveän kaistaleen, kastelen sen, taitan kahtia ja laitan puristukseen. Muutaman tunnin jälkeen nahka on muotoutunut kauniille taitokselle. Sen jälkeen ompelen siihen kaksi ommelta 19 millimetrin välein. Näin muodostuvan pussin sisälle asetan puusta vuolemani lestin, kunhan sitä ennen olen jälleen kastellut nahan. Lyhyen odottelun jälkeen teränsuojus on valmiiksi muotoutunut ottaakseen vastaan 12-millisen taltanterän. Lestin avulla tapahtuneen muotoilun ansiosta terä solahtaa suojukseen sujuvasti, mutta asettuu perille työnnettäessä sillä tavoin paikalleen, että suojus ei pääse itsestään irtoamaan.

Ajan mittaan tällaiset suojukset varmasti löystyvät, mutta se ei aiheuta suurta harmia: uuden suojuksen valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Nyt teen vielä samanlaiset muille teroittamilleni taltoille ja sen jälkeen ne saavat palata tuttuun säilytyspaikkaansa.

Kunnolla tehty hartialaudan korjaus

No nyt se on niin kuin pitää. Kyseessä on siis vanhan tuolin korjaus, jonka ensin tein väärin ja sitten oikein. Tästä homma voi sitten jatkua taas käsikirjoituksen mukaan. Seuraava homma tämän tuolin kanssa on takajalkojen yläosien korjaus - ne kun ovat molemmilta puolilta lohkeilleet niin, että hartialauta on pysynyt kiinni vain muutamalla naulalla.

Tässä pääsenkin tekemään taas jotain aivan aiemmin harjoittelematonta: nyt käytettävissä ei ole ehjää mallikappaletta, josta voisin kopioida muodon korjauspalaan. Todennäköisesti tämä on vaikein korjaus, mitä olen tähän mennessä ryhtynyt tekemään. Tämän osuuden käsikirjoitus on seuraava:

1. Piirrän paperille kuvan muodosta, jonka arvelen puussa olleen silloin, kun tuoli on ehjä.
2. Suunnittelen, mistä kohdasta katkaisen korjattavat jalat. Tavoitteena on paitsi tehdä liitoksista mahdollisimman kestävät, myös säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistä puuta. Tästä syystä liitokset tulevat jaloissa eri kohtiin.
3. Valmistan korjauspalat - tällä kertaa oikeasta puulajista! - ja liimaan ne paikalleen.
4. Työstän korjauspalat oikeaan muotoon. Työstettävänä on nyt paitsi kaareva ulkopinta, myös ura, johon hartialauta kiinnittyy. Lisäksi asiaan vaikuttaa vaatimus symmetrisyydestä. Se ei saa kuitenkaan mennä liiallisuuksiin, sillä hartialauta ei ole täysin symmetrinen. 

Minähän pidän haasteista, joten tästä voi tulla hauskaa. Joko minulle tai blogini lukijoille, toivottavasti molemmille!

Kunnolla se pitää tehdä

Edellisessä päivityksessäni kerroin, kuinka tohelosti korjasin pienen ruskean tuolin selkänojan. Etenin tuon korjauksen kanssa niin pitkälle, että muotoilin korjauspalan tarkasti oikeanlaiseksi, mutta sitten tuli stoppi. Mitä pitempään sitä koivunpalasta katselin, sitä enemmän asia pänni, kunnes lopulta päätin, että ei se näin saa mennä.

Ajattelin, että jos minä jätän siihen palasen väärää puulajia, asia ei jätä minua ikinä rauhaan. Kämmi ärsyttäisi minua joka kerta, kun näkisin tämän tuolin.

Minähän korjaan sen.

Ja näin tapahtui. Tänään ensi töikseni asensin käsijyrsimeen sopivan terän ja sitten jyrsin kauniisti muotoillun koivunpalasen vähän kerrallaan pois. Korjauspalan reunat ovat kulmikkaat, joten niitä en saanut pyörivällä terällä pois - loput poistin japaninsahalla ja pienellä taltalla. Sen jälkeen etsin puuvarastostani männynkappaleen, jossa syyt ovat mahdollisimman samannäköiset kuin selkänojan alkuperäisessä puussa, leikkasin siitä korjauspalan ja liimasin sen paikalleen. Otsikkokuvassa liimaus on puristuksessa. Koska selkänoja on Biedermaier-tyylin mukaisesti kaareva, oli sitä tuettava parilla ylimääräisellä puristimella murtumien ehkäisemiseksi.

Nyt selkänojassa on oikeannäköinen korjauspala, ja kun liimaus on täysin kovettunut, työstän palasen oikeaan muotoon ja näin saan tästäkin korjauksesta sellaisen, että voin itse hyväksyä sen.

Aurinkokuningas oli oikeassa

Pienen ruskean tuolin selkänojan alareuna on lohjennut. Ryhdyin korjaamaan sitä. Siistin vauriokohdan reunan jyrsimellä ja viimeistelin työn taltalla. Sitten valmistin tarkasti oikean muotoisen korjauspalan, jonka liimasin paikalleen. Liimauksen kuivuttua työstän korjauspalan niin, että siitä tulee tarkasti oikean muotoinen, eikä korjaus enää maalauksen jälkeen erotu lainkaan.

Opettaja kävi katsomassa työtäni yllä olevan kuvan mukaisessa vaiheessa - liimauksen jälkeen, ennen muotoon työstämistä. Hän tarkasteli sitä, oli hetken hiljaa ja sanoi sitten lempeällä äänellä: "Kuule Tapsa. Seuraavan kerran, kun teet tällaisen korjauksen, valmista korjauspala oikeasta puulajista.".

Voi perkele.

Onhan siinä selkänojassa - kahden sentin päässä korjauspalan reunasta - maalipinta lohjennut sillä tavoin, että sokea Reettakin näkee, mistä puusta selkänoja on valmistettu. MÄNNYSTÄ. Ja kuten kuvasta näkyy, olen valmistanut tuon hienosti muotoillun ja huolellisesti paikalleen liimaamani korjauspalan KOIVUSTA.

Vahinkohan ei ole sikäli suuri, että tuoli maalataan korjauksen jälkeen eikä väärästä puulajista valmistettu korjauspala erotu lopputuloksesta mitenkään. Mutta on tämä silti amatöörimäinen virhe, jollaista ei pitäisi enää koulutuksen tässä vaiheessa sattua. Ei auta selitellä silläkään, että tuolissa - sen jaloissa - on koivua. On hyvin tavallista, että näissä vanhoissa tuoleissa on useita eri puulajeja. Olihan siinä kunnostamassani harmaassa tuolissa (josta tuli vihreä) kuusta ja koivua.

Aurinkokuningas oli oikeassa.

Anteeksi kuinka?

Että mitenkö Aurinkokuningas tähän liittyy? No siten, että jääkiekkovalmentaja Juhani Tamminen, jota on myös Aurinkokuninkaaksi kutsuttu, on sanonut, että 90-prosenttinen keskittyminen tuottaa 50-prosenttisen tuloksen.

Tuo on niin totta.

Nauloja, nauloja, enemmän nauloja

Kuka vielä muistaa Sirkus Papukaijan fakiiri Kronblomin? Hänen lanseeraamansa taikasanat "suolaa, suolaa, enemmän suolaa" tulivat mieleen, kun rupesin purkamaan pientä ruskeaa tuolia. Siinä kun on käytetty nauloja, nauloja, enemmän nauloja. Tosin ei tekovaiheessa, vaan vasta myöhemmin, kun iän myötä hapertuneita liitoksia on haluttu vahvistaa.

Tämä tuoli on peräisin todennäköisesti 1800-luvun loppupuolelta ja sitä valmistettaessa liitokset on tehty jollain eläinliimalla, ehkä luuliimalla. Luuliima on siitä hauskaa ainetta, että se on kovettumisen jälkeen pehmennettävissä lämmittämällä, jolloin liimasaumat saadaan auki osia rikkomatta. Tässä tuolissa ei ollut tarvetta lämmitykseen, sillä tuoliin vuosikymmenten aikana kohdistuneet rasitukset - mm. kosteus - ovat tehneet tehtävänsä ja liimaukset ovat matkan varrella monin paikoin irronneet. Ilmeisesti tuolin aiemmilla omistajilla ei ole ollut sopivaa liimaa käden ulottuvilla, koska korjaukset on tehty toisin.

Jos vasara on ainoa työkalu, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Näin on käynyt tämän tuolin kohdalla. Surullisin kohtalo on ollut tuolin oikean etujalan liitoksella. Kun se on löystynyt, siihen on lyöty naula. Varmistukseksi on lyöty toinen naula. Ehkä kolmaskin.

Hyvin kuivunut puu on tällaisesta kohtelusta pahoittanut mielensä ja haljennut. Halkeillutta puuta on pitänyt vahvistaa. On lyöty lisää nauloja. Ja taas puu on haljennut lisää. Ja taas on lyöty lisää nauloja. Yksi ruuvikin sinne on saatu kierrettyä.

Nyt, kun tuoli on entisöitävänä, täytyy naulat ja ruuvi irrottaa, jotta saan kovia kokeneen jalan irti ja voin korjata sen. Jalan halkeillut yläosa on mitä suurimmassa määrin entinen; siitä ei ehjää saa liimaamalla. Aiempien projektien yhteydessä olen saanut paljon harjoitusta naulojen irrotuksessa, joten tällä kertaa on alusta asti selvää, kenen määräämään tahtiin työ edistyy.

Nauloja tästä yhdestä nurkasta löytyy kaikkiaan seitsemäntoista (17!) kappaletta. Ja se yksi ruuvi. Mutta jo parin tunnin työskentelyn jälkeen ne ovat kaikki irti. Meiltähän tämä käy!

Pinkin jakkaran jalkojen liimaus

Liimaaminen ei ole varsinaisesti rakettitiedettä. Otetaan liimattavat kappaleet, truutataan väliin liimaa ja laitetaan kappaleet yhteen. Mutta jos halutaan liimata hyvin, kannattaa uhrata ajatus tai kaksi puristamiselle. Kyllähän se liima ilmankin tarttuu, mutta liimauksesta ei tule välttämättä kovin kestävää.

Suorakulmaisten kappaleiden väliset liimaukset on helppo laittaa puristukseen. Vaikeammaksi homma menee silloin, kun kappaleet ovat vinoja tai pyöreitä, tai jos ne tulevat vinoon. Pinkin jakkaran jalkojen kohdalla tilanne on juuri tuollainen. Jalat ja niiden väliset poikittaistuet ovat pyöreitä, joten niitä vasten on vaikea saada puristimia pysymään paikallaan. Lisäksi jalat tulevat vinoon, joten jos puristimen laittaa yhden jalan suhteen suoraan, ei se ole suorassa minkään muun kohdan kanssa.

Ratkaisin tämänkertaisen ongelman valmistamalla tuen, joka estää jalkojen alapäitä leviämästä sivuille, kun kokonaisuutta puristetaan pystysuunnassa. Näin menetellen sain kahdella puristimella aikaan puristuksen, joka kohdistuu yhteensä kahteentoista liimasaumaan: neljä kappaletta jalan ja istuinosan välisiä saumoja + kahdeksan kappaletta poikittaistuen ja jalan välisiä saumoja.

Aina ei ole yhtä helppoa. Olkoon alla oleva kuva siitä esimerkkinä.

Uusi tuoliprojekti alkaa

Tuolit ovat kiinnostavia projekteja. Vaikka kyse on periaatteessa samasta asiasta, ovat ne kuitenkin usein hyvin erilaisia. Tuoleissa on käytetty monentyyppisiä liitoksia ja niissä voi olla mitä mielenkiintoisimpia vaurioita, joiden korjaamisessa saa harjoitella uusia tekniikoita. Lisäksi tuolit ovat miellyttävän kokoisia: niitä on helppo käsitellä omassa työpisteessä eikä useammankaan samanaikaisesti työstettävän tuoliprojektin säilyttämisestä tule hankaluuksia.

Tämä tuoli on peräisin ehkä niinkin kaukaa kuin 1800-luvun puolivälistä. Tuoli on valmistettu mahdollisesti jossain Limingan-Tyrnävän suunnalla. Tai sitten ei. Näiden historiaa on vaikea määrittää täsmällisesti, koska entisinä aikoina vähän joka kylällä oli puuseppä tai muutama, joka valmisti tuoleja. Ja tietysti niitä tehtiin myös ihan tavallistenkin ihmisten töinä kotiverstaissa.

Tuolin historian selvityksessä voi hyödyntää mm. seuraavia asioita:

• miten tuoli on päätynyt nykyiselle omistajalleen
• millaisia muotoratkaisuja tuolissa on (jalat, selkänoja)
• millaisia värejä (maalin tyyppi ja väri) tuolissa on käytetty ja montako maalikerrosta siinä on 
• miten liitokset on tehty (tapit, liimat)
• mikä on tuolin mitoitus (ennen ihmiset olivat pienikokoisempia kuin nykyään ja siten myös tuolit olivat pienempiä)
• paljonko tuoliin on tehty korjauksia ja miten ne on tehty

Tämä tuoli on koottu alun perin liimaamalla ja liimana on käytetty mahdollisesti luu- tai jänisliimaa. Vaihtelevissa olosuhteissa säilytyksen myötä liimaukset ovat ajan mittaan auenneet ja ratkenneita liitoksia on korjattu usein helpoimmalla tavalla: lyömällä irvistävään liitokseen naula. Tässä tuolivanhuksessa noita nauloja on ainakin kolmekymmentäkaksi (32) kappaletta ja lisäksi olen löytänyt yhden ruuvin.

Naulat ovat nopea, mutta pitemmän päälle tuhoisa tapa korjata huonekaluja. Ainakin, jos käytetään liian isoja nauloja - tässä tuolissa suurimmat naulat ovat 2,5-tuumaisia. Sellaisen lyöminen valmiiksi hauraaseen puuhun yleensä ennen pitkää halkaisee puun, minkä jälkeen joudutaan lyömään lisää nauloja. 

Maalikerroksia tässä tuolissa on ainakin kuusi kappaletta: päällimmäisenä oleva vaaleanruskea, ja sen alla sitten harmaa, tummanruskea, beige, valkoinen ja alimmaisena vihreä. Nämä kerrokset raaputan varovasti esille ja otan värisävyt talteen, jotta tuoli on mahdollista niin haluttaessa maalata johonkin siinä aiemmin olleista värisävyistä.

Vanhoissa tuoleissa tuntuu olevan yleensä hyvin samantyyppisiä vaurioita. Jalkojen kiinnitykset ovat löystyneet. Jalkojen päät ovat saattaneet saada kosteutta ja sen vuoksi ovat ruvenneet lahoamaan. Istuinosa - varsinkin, jos se on kiinnitetty joka reunasta liimaamalla - on puun kuivuessa haljennut ja erityisesti etukulmista kolhiintunut. Selkänojan yläosan (hartialaudan) liitoskohta tuolin takajalkoihin on saanut osumia vuosien varrella. Hartialaudassa ja muissa osissa mahdollisesti olevat koristeveistetyt osat ovat lohkeilleet. Lisäksi puuta syövät hyönteiset ja muut pieneliöt ovat saattaneet käyttää herkullisimpia kohtia ravinnokseen.

Tässä tuolissa on paljon vaurioita, mutta tuoli on silti pelastamisen arvoinen. Paitsi että tuolilla on oma historiallinen ja tunnearvonsa, on se perusrakenteeltaan niin jämäkkä, että vaurioiden korjaamisen jälkeen tuolilla on edessä vielä paljon vuosia ihan käyttöesineenäkin. Erityisesti sivusarjat (etu- ja takajalkojen väliset puut) ovat tässä tuolissa hyvin järeät, sillä ne on tehty kaksinkertaisiksi. Eivätkä nuo yksinkertaisetkaan osat ole mitään rimpuloita.

Piianpeili myytävänä - ostaja päättää värin

Entisöinti/kunnostusprojekti "piianpeili" on edennyt pintamaalia vaille valmiiksi. Tehdyistä korjauksista olen kertonut täällä ja täällä. Kuten työtä aloittaessani lupasin, tämä menee valmistuttuaan myyntiin ja ostaja päättää, minkä värinen tästä tulee. Maalaus on tarkoitus tehdä ruiskulla ja maalina käytän Teknoksen vesiohenteista Futura Aqua 40 -maalia (puolikiiltävä). Värisävyn voi valita Teknoksen sisämaalausvärikartasta.

On syytä huomata, että netissä olevan kartan värejä tulee pitää suuntaa-antavina - vain oikeasta värikartasta katsomalla näkee täsmällisen värisävyn.

Lisäksi kannattaa muistaa, että tämä on sekä valmistettu että korjattu käsityönä. Tuotteen ulkoasu ei siis ole tehdastekoisen kaltainen, vaan siinä näkyy sekä valmistajan että korjaajan kädenjälki.

Piianpeilin kokonaisleveys on 40 cm, korkeus 46 cm ja syvyys 24 cm.

Valmiin piianpeilin hinta maalattuna ja kirkkaalla peilillä (asennus kehykseen listoilla, jotka ovat kehyksen taustapuolella) on 80 euroa. Myynti lähtökohtaisesti vain noudettavaksi.

Koska maalaan tuotteen asiakkaan valitsemaan väriin, on ostopäätös sitova. Pohjamaalattuun piianpeiliin on mahdollista käydä tutustumassa Pikisaaressa, kun vain sovitaan aika etukäteen. Myös tarkempia valokuvia voin toimittaa pyynnöstä.

Täällä taas

Syysloma on takana ja koulu jatkuu. En voi sanoa, että olisin palannut "koulun penkille", koska ei siellä päivän aikana paljoa jouda istumaan. Eilinen meni vielä vähän totutellessa, mutta tänään oli jo täysi rähinä päällä.

Ennen lomaa aloitetut pikkuprojektit - kukkateline ja pinkki jakkara - etenevät hyvin ja kukkateline on jo valmistunutkin. Jakkarassakaan ei enää kauaa mene. Aikaisemman jakkaraprojektin - jakkaraplagiaatin - valmistuttua toin sen kotiin ja vein kouluun vanhan, rikkinäisin metallijaloin olevan jakkaranrotjakkeen. Tuosta ei tule entisöintiprojekia, eikä oikeastaan kunnostusprojektiakaan. Käytän tuosta jakkarasta vain istuinosan, johon valmistan puusta uudet jalat ja istuimen aion verhoilla, mahdollisesti nahalla. Siitä projektista ei ole vielä kuviakaan, mutta palaan asiaan, jahka pääsen alkua pitemmälle.

Minulla on ollut tässä syksyn aikana ikäänkuin täyteprojektina tuolin valmistus. Meillä kun on kotona ruokapöydän ympärillä viisi tuolia - jos olisi yksi lisää, niin olisi täysi sarja. Aloitin tuolin valmistuksen syyskuun puolivälissä ja nyt minulla on kaikki osat olemassa. Valmiita ne eivät vielä ole, sillä - kuten otsikkokuvasta näkyy - olen valmistanut useimmat osat niin, että niissä on työstövaraa. Kokenut tuolintekijä tietysti tekee osat heti lopulliseen mittaansa, mutta tämä on minun ensimmäinen tuolinvalmistusprojektini.

Tähänkin projektiin palaan vielä - viimeistään sitten, kun tuoli on valmis ja saan otettua kuvan, jossa omatekemä on alkuperäiskappaleen vieressä. Yllä olevassa kuvassa muuten linssiluteena oikeassa reunassa, höyläpenkin päällä, yrittää kurkistella piianpeilini. Sekin uhkaa lähiaikoina valmistua, ja kuten luvattu, myyn sen ja ostaja päättää värin. Myös siitä lähiaikoina lisää.

Syyslomalla kävin, kuten suunnitelmana oli, Lapissa patikoimassa. Jos haluat lukea tarkemmin, mitä näin ja koin, löydät kertomuksen retkeilyblogistani.

Tästä tämä opiskelu taas jatkuu. Edellä mainittujen lisäksi työn alle on tulossa muutama muukin projekti, joista saatte lukea tarkemmin sitten, kun pääsen niihin kunnolla käsiksi.