Tekemisen meininkiä

Ensimmäinen jakso eli puolitoista kuukautta koulunkäyntiä on nyt takana. Hommassa alkaa olla selvästi tekemisen meininkiä - ei vain minulla, vaan kaikilla muillakin ryhmämme opiskelijoilla. Minä olen oppinut tämän jakson aikana puutöistä enemmän kuin koko sinä viiden vuoden mittaisena aikana (3. luokan alusta 7. luokan loppuun), jona minulle koulussa opetettiin puutöitä. Toki oppimisen edellytyksetkin ovat aivan toisenlaiset, kun puutöissä ollaan 32 tuntia viikossa kahden tunnin sijaan.

Pelkän mekaanisen tekemisen - koneet ja työkalut - lisäksi olemme oppineet ajattelemaan. Osaamme jo hiukan katsoa projektiemme korjaustarpeita ja arvioida ihan itse, miten ne kannattaisi korjata. Opettajan sanavarastoon on tullut ilmaus "tee sillä tavalla", jota hän käyttää, kun esittelemme omia arvioitamme korjaustavoista, ja olemme oikeilla jäljillä. Ei tietenkään joka kerta, ei läheskään, mutta toisinaan kuitenkin. Monesti käy niinkin, että korjaustapa, jota itse ehdotamme, olisi käyttökelpoinen, mutta opettaja teettää sen meillä kuitenkin toisin. Pääsemme samaan lopputulokseen ja opimme siinä sivussa uusia tapoja tehdä asioita.

Me opiskelemme tekemällä. Meillä kaikilla on omat projektit, jotka olemme itse hankkineet ja opettajalla hyväksyttäneet, että ne sopivat tähän kohtaan opiskelua. Ryhmässämme on tällä hetkellä seitsemäntoista opiskelijaa, ja kaikilla on 1-4 projektia koko ajan menossa. Siitä tulee melkoinen määrä erilaisia projekteja. Aina, kun jollakulla tulee jokin kiinnostava vaihe tehtäväksi, opettaja kerää meidät siihen ympärille ja kertoo, mitä ollaan tekemässä. Sen lisäksi meille on muodostunut tavaksi kierrellä ympäri salia seuraamassa, mitä muut tekevät. Jos joku huomaa toisen tekevän jotain sellaista, mitä on itse jo tehnyt, tarjotaan apua ja neuvoja. Tällainen toisen ihmisen neuvominen on muuten aika tehokas tapa oppia itsekin. On yksi asia osata tehdä jotain, ja aivan toinen asia selittää se niin, että toinen ymmärtää.

Meillä on kiva porukka. Kaikki ovat aidosti kiinnostuneita toisten tekemisistä ja toisia autetaan ja kannustetaan. Kaverin onnistumisesta iloitaan ja jos kaverilla on vaikeaa, yritetään auttaa. Jos ollaan tekemässä jotain, mihin tarvitaan enemmän kuin kaksi kättä, löytyy apukäsiä aina jopa pyytämättä. Se on hienoa.

Tästä on hyvä jatkaa toiseen jaksoon ensi viikolla. Minulla sattui tähän jakson vaihtumiskohtaan vielä sellainen kiva asia, että sain ensimmäisen varsinaisen entisöintiprojektini valmiiksi. Se näkyy tuossa otsikkokuvassa - tuo tummanvihreä tuoli. Kyseessä on sama tuoli, joka elokuun lopussa ilmestyi työpisteeseeni harmaana. Palaan tuohon projektiin vielä loppuyhteenvedon muodossa todennäköisesti ensi viikolla.

Tänään minulla oli maalauspainotteinen päivä. Maalasin siveltimellä, telalla ja ruiskulla. Sivellintä tarvitsin tuon vihreän tuolin maalaamiseen - siihen oli jäänyt vielä kolmannenkin kerroksen jälkeen kaksi kohtaa, joihin tarvittiin lisää maalia. Telalla maalasin plagiaattijakkarani istuinosan yläpintaan ensimmäisen kerroksen pintamaalia. Se on tuo pyörylä otsikkokuvassa. Pyörylän reuna on sininen, koska siinä on maalarinteippiä suojaamassa istuimen reunaa maalilta. Reuna jää puunväriseksi ja saa myöhemmin puuvahakäsittelyn. Istuimen lisäksi maalasin telalla jakkaran jalkoihin pohjamaalin.

Ruiskumaalauksen kohteita näkyy tässä. Nämä ovat piianpeilin osia. Ruiskutin niihin ohuen pohjamaalin, jonka ansiosta pinnassa olevat epätasaisuudet tulevat kunnolla näkyviin ja pystyn viimeistelemään ne ennen varsinaista pohjamaalausta. Piianpeilin lopullista väriä en vielä tiedäkään, koska tämä kohde menee myyntiin ja ostaja päättää värin.

Sain tänään myös kaksi uutta projektia. Nämä ovat asiakastöitä: esineet kuuluvat ystävälleni ja teen korjaukset hänen antamansa toimeksiannon mukaisesti. Molemmat kohteet ovat pienikokoisia, mikä on hyvä asia käytettävissä olevan tilan kannalta. Kun työn alla on monta pientä projektia, pysyy tilankäyttö hallinnassa, mutta tekemistä riittää myös silloin, kun pitää odotella esimerkiksi liimauksen kovettumista tai tarvittavan työkoneen vapautumista.

Yllä olevassa kuvassa on  seinään kiinnitettäväksi tarkoitettu kukkateline, jossa on lohkeamia ja halkeamia. Ne pitää korjata. Korjauksen jälkeen kohde pintakäsitellään, mutta lopullinen käsittelytapa on vielä auki. Korjaukset teen joka tapauksessa niin, että teline näyttäisi hyvältä myös läpikuultavan pintakäsittelyn kanssa.

Alla olevassa kuvassa on lasten jakkara, joka vaatii jalkojen liimausten korjaamista sekä pintakäsittelyn uusimisen. Sekä jalkojen lakkaus että istuimen maalaus ovat ohittaneet parasta ennen -päiväyksensä ja tarkoitus on palauttaa ne alkuperäistä vastaavaan loistoonsa.

Polvivamma ja sen hoito

Plagiaattijakkarani jaloista yhdessä on pari häijyn näköistä vammaa. Jakkaran aiempi omistaja on käyttänyt sitä sahaustukena ja huolimattomuuden seurauksena saha on rouhaissut jakkaran polveen yhden pienen ja yhden ison kolon. Vammat eivät ole niin vakavia, että joutuisin turvautumaan amputaatioon ja uuden raajan rakentamiseen. Nyt selvitään pienimuotoisella polvikirurgialla.

Ensin riisutaan. Jalan pinnassa on vähemmän kauniisti sivelty valkoinen maalikerros, jonka poistamisen jälkeen vamman laajuus on hyvin nähtävissä. Vammautunut kohta poistetaan, joten sitä ei ole tarpeen puhdistaa.

Otan jakkaran mukaan ja menen tervehtimään ystävääni nauhahiomakonetta. Muistattehan: se kaveri, jota vähän pelkään. Se on äänekäs ja sikäli ikävä luonteeltaan, että se mielellään satuttaa ihmisiä, jotka tulevat liian lähelle. Nyt lähestyn konetta varovasti ja annan jakkaran hoitaa kaikkein läheisimmän kanssakäymisen. Parasta tässä nauhahiomakoneessa on se, että nauhan alla on tasainen tuki, joten kun hiottavan kappaleen painaa varovasti nauhaa vasten, syntyy kaunis, tasapohjainen hiontajälki.

Tähän tasaiseksi hiottuun kohtaan on helppo liimata korjauspala, jonka olen valmistellut sen kokoiseksi ja muotoiseksi, että se varmasti täyttää poistetun kohdan. Korjauspalan ei tarvitsisi olla noin íso, mutta koska olen sahannut sen muotoon vannesahalla, se ei voi olla kovin pieni. Vannesahalla on tietty raja, jota pienempää palasta se ei suostu sahaamaan. Jos tämä minimi ei täyty puunkappaleesta, otetaan jatko sahaajan sormenpäistä.

Liimauksen kovetuttua ryhdyn muotoilemaan korjauspalaa. Ensiksi sahaan sen japaninsahalla likimain oikeaan muotoon, sitten jatkan pienellä höylällä, ja lopuksi hion kolmen eri karkeusasteen hiomapapereilla, kunnes olen lopputulokseen tyytyväinen.

Tämän ja samassa polvessa olevan toisen vamman korjaus onnistuu niin hyvin, että korjausta ei juurikaan erottaisi läpikuultavan pintakäsittelyn läpi. Olen kuitenkin päättänyt jo projektin alussa, että tämän jakkaran jalat maalataan, ja tässä päätöksessä pysyn. Siksi otan korjatusta jalasta vielä toisenkin kuvan, koska jo huomenna tämä ihanuus peittyy pohjamaalin alle.

Jakkaraplagiaatti

Löysin kirpputorilta jakkaran. Ensi silmäyksellä se näytti Aalto-jakkaralta, mutta epäilys heräsi välittömästi. Jakkaran jalat ovat alhaalta reippaasti levällään, kun Aalto-jakkaran jalat menevät luotisuoraan alas. Jakkaran tarkempi tutkiminen osoitti sitten varmuudella, että kyseessä on plagiaatti.

Jakkaran jalat muodostavat yllä olevassa kuvassa näkyvän ristikkorakenteen. Aidon Aalto-jakkaran jalat ovat ylösalaisin käännetyn L-kirjaimen muotoiset ja kiinnittyvät lyhyestä sakarastaan kolmella ruuvilla jakkaran istuinosaan. Ne eivät siis liity toisiinsa istuinosan alla, vaan ovat selvästi erillään.

Lisää todisteita löytyi maalinpoiston jälkeen. Jakkaraan on joku sankari laittanut erittäin suttuisen valkoisen maalikerroksen, ja kun sen raaputti pois, paljastui alta jalka, joka on kokonaisuudessaan viiluista liimattu. Aidon Aalto-jakkaran jalka on pystysuoralta osaltaan umpipuuta.

Jakkaraa on käytetty ilmeisesti jonkinlaisena verstasjakkarana, koska sekä istuinosan reunassa että jalkojen yläosassa näkyy sahausjälkiä, ja istuinosan yläpinnassa on pyöreitä kraatereita aivan kuin rälläkän lennättämien kipinöiden seurauksena.

Eipä aitoa Aalto-jakkaraa varmaan kukaan täysipäinen tällä lailla kohtelisi. Vaikka ei erityisesti ymmärtäisi, mitä hienoa siinä on, että tuoli on Alvarin suunnittelema, niin jo hintalappu rajoittaa käyttötapoja. Aidosta Aalto-jakkarasta köyhtyy 185-225 euroa, kun plagiaatin saa omakseen jopa alle kahdellakympillä.

Lopullisesti asia varmistuu, kun kysyn Alvar Aalto -museosta. Sieltä vastataan tiedusteluuni nopeasti ja vahvistetaan, että epäilykseni ja sen perusteet osuvat oikeaan.

Koska tämä projektijakkarani ei ole aito Aalto-jakkara, voin tehdä sille periaatteessa mitä haluan. Minun ei tarvitse säilyttää jakkaraa täsmälleen alkuperäisessä muodossa. Teen tälle käyttöentisöinnin eli poistan kammottavan valkoisen maalipinnan, korjaan vauriot, ja lopuksi pintakäsittelen jakkaran jollain sopivaksi katsomallani tavalla. Todennäköisesti päädyn maalaukseen, jossa pyrin välttämään kaikkia aidoissa Aalto-jakkaroissa käytettyjä värejä ja väriyhdistelmiä. Näin tätä plagiaattia toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan aidoksi asiaksi.

Aloitan korjaamisen helpoimmasta eli istuinosasta, jonka reunassa on pari rumaa sahausjälkeä. Koska jakkaraa ei tarvitse säilyttää täysin alkuperäisessä muodossa, voin korjata tämän vaurion työstämällä istuinosan jyrsimellä pari milliä pienemmäksi. Särmien hionnan jälkeen istuinosa on valmis pintakäsiteltäväksi.

Jaloissa olevien vaurioiden korjaaminen edellyttää hiukan suurempaa työmäärää - vaurioitunut alue pitää poistaa ja tilalle liimata ehjää puuta. Tässä jälleen oion. Korjaus pitäisi oikeastaan tehdä niin, että valmistaisin korjauspalat viiluista liimaamalla. Sellainen menetelmä on kuitenkin tämän kohteen arvoon nähden aivan liian työläs. Koska jakkara maalataan, voin valmistaa korjauspalat alkuperäisestä materiaalista poikkeavalla tavalla - toki kuitenkin samasta puulajista.

Olisi tietysti hienoa entisöidä aitoja huonekaluja, ei plagiaatteja. Mutta tämä on silti mielenkiintoinen projekti, koska pääsin harjoittelemaan kohteen aitouden selvittämistä. Kivaa oli huomata, että osasin selvittää asian niin, että pystyin tekemään oikean päätelmän. Aina se ei voi olla näin helppoa.

Piianpeilin kehyksen valmistus

Piianpeilistä puuttuu varsinaisen peilin kehys sekä peili kokonaan. Minun on siis valmistettava kehys itse. Aloitan työn hakemalla Googlesta kuvia piianpeileistä ja päättelen hakutulosten perusteella, millainen kehys olisi tähän kokonaisuuteen hyvä. Kun pääsen asiasta keskenäni yksimielisyyteen, piirrän kehyksen luonnollisessa koossa paperille.

Suunnittelun jälkeen valitsen materiaalin, josta sahaan tarvittavat osat ja teen niihin peilin kiinnitykseen tarvittavan kyntteen. Helppo tekeminen loppuu tähän.

Seuraavaksi on ruvettava liittämään osia yhteen. Liitosten kestävyyden varmistamiseksi käytän opettajan ohjeen mukaista liitosta, jota varten liitettävistä kappaleista toiseen on tehtävä keskelle ura ja toiseen keskelle vastaavan paksuinen tappi, ja nämä sitten liimataan yhteen. Työstän kehyksen alaosaan tulevat liitokset pyörösahan avulla, vaikka se vähän pelottaakin. Joudun sahaamaan pieniin palasiin pieniä uria, ja kaikissa vaiheissa ei apukapuloiden käyttö ole mahdollista. Sahan terä pyörii kovin lähellä sormiani. Lisäksi isohampainen sahanterä rouhaisee työstettävän kappaleen hetkessä pilalle, jos en ole varovainen.

Onnistun. Palaset sopivat yhteen lähes täydellisesti. Sitten pitäisi tehdä vastaavat liitokset yläosaan. Se tapahtuisi periaatteessa samalla tavoin kuin näiden alempien liitosten tekeminen, mutta olisi liian helppoa: johan minä tämän olen tehnyt. Haluan kokeilla jotain uutta. Haluan tehdä yläosan liitokset käsin.

Haen työkaluvarastosta japaninsahan ja valmistan ensin harjoituskappaleen. Se onnistuu kelvollisesti, joten uskaltaudun yrittämään varsinaisten liitosten tekemistä. Minä tykkään käsityökaluista paljon enemmän kuin koneista. Niitä on helpompi hallita ja lopputuloksesta tulee ihmisen tekemän näköinen. En halua tuotosteni näyttävän tehtaassa tehdyiltä, vaan haluan, että ne ovat minun tekemäni näköisiä. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen "kun itse tekee, niin tulee sellainen kuin sattuu tulemaan" -toimintamalli, vaan tavoitteena on ammattilaisen tekemän näköinen lopputulos. Siihen menee aikaa ja välillä tulee vähän hikikin, mutta sitä vartenhan täällä koulussa ollaan.

Huolellisuus palkitaan. Myös nämä käsin sahatut osat sopivat hyvin yhteen ja kun liimaan kehyksen kasaan, näyttää se juuri siltä kuin on tarkoituskin. Mitat ovat kohdallaan ja reunoissa on juuri sopivasti työstövaraa. Hion kehyksen etu- ja takapinnat tasaisiksi ja sen jälkeen piirrän reunoihin viivat, joiden mukaan työstän kehyksen lopulliseen muotoonsa.

Muotoilen kehyksen ensin karkeasti vannesahalla jättäen joka kohtaan millin pari hiontavaraa. Alkuperäinen ajatukseni oli jatkaa tästä käsin, mutta olen päivän aikana rohkaistunut sen verran, että menen nauhahiomakoneelle. Se on laite, jota pelkään vielä enemmän kuin pyörösahaa. Tämäkin laite on tehokas ja hiottavaa kappaletta joutuu usein pitämään kiinni niin, että sormet ovat hyvin lähellä hiomanauhaa. Tällaista pelkoa ei voi hälventää muuten kuin käyttämällä konetta. Kieli keskelle suuta ja hommiin. Työskentelen hitaasti ja varovaisesti ja saan kehyksen hiottua juuri piirtämieni viivojen mukaisesti.

Viimeinen vaihe on kehyksen särmien kevyt pyöristys, ja sen teen käsin hiomalla. Tästä tuli hyvä!

Entisöinnin jälkeen myyntiin: piianpeili

Tuoliprojekti on, kuten pari päivää sitten kirjoitin, jo loppusuoralla, joten olen ottanut pari uutta projektia työn alle. Niistä toinen on piianpeili eli yhdestä laatikosta ja peilistä muodostuva kokonaisuus. Kuten otsikkokuvasta näkyy, on peili alkuvaiheessa murheellisessa kunnossa: peili kehyksineen puuttuu, samoin toinen peilin tukipuista. Lisäksi laatikon vedin on katkennut irtipoikki ja laatikon taustalla oleva takalevy puuttuu. Lisäksi pöytälevy ja sitä vastaava pohjalevy on reunoista halki. Tässä on siis mukavasti tekemistä. 

Itselläni ei ole piianpeilille käyttöä, joten entisöinnin jälkeen myyn tämän. Jos haluat ostaa tämän, ota yhteyttä. Pintakäsittelyksi tähän on tarkoitus laittaa maali, mutta maalin värisävyn päättää ostaja.

Tämän kohteen entisöinti on siis jo menossa. Korjaamisen helpottamiseksi olen purkanut hökötyksen osiin ja poistanut pinnassa olleen, pahoin kuluneen lakan. Purkuvaiheessa selvisi, että olemassa oleva peilin pystytuki on jotain eksoottista puulajia, jota ei ole saatu tunnistettua. Puuttuvat osat valmistan männystä, jota kaikki muut osat tässä ovat.

Pöytä- ja pohjalevyn halkeamat korjaan liimaamalla halkeamiin uutta puuta.

Hionnan jälkeen paikattu kohta on tarkasti muun pinnan tasalla eikä tule erottumaan maalatusta pinnasta lainkaan.

Peilin pystytuen valmistan oksattomasta mäntylaudasta. Ensin sahaan sen suunnilleen muotoon vannesahalla...

... ja huolellisen käsinhionnan jälkeen tuki on riittävällä tarkkuudella saman muotoinen kuin alkuperäinen. Kuten kuvasta näkyy, on mänty selvästi erisävyistä kuin alkuperäisessä osassa käytetty, tunnistamattomaksi jäänyt puulaji. Tämän vuoksi pidän maalausta tarkoituksenmukaisena pintakäsittelynä, vaikka kohde on alun perin ollut lakattu. Tässä siis hieman poikkean omista periaatteistani, mutta näin opiskeluaikaisen harjoitustyön kohdalla se sallittaneen. Maalaus on kuitenkin yleisesti käytetty pintakäsittely piianpeileissä, joten ei tässä pahasti metsään mennä.

Tuoliprojekti loppusuoralla

Tuoliprojekti on edennyt jo loppusuoran alkuun. Tänään sivelin ensimmäisen pohjamaalikerroksen. Tässä kohtaa on hyvä katsoa, mitä kolmen viikon aikana on ehtinyt tapahtua.

1. Lähtötilanteen dokumentointi

Tässä vaiheessa otan tuolista paljon valokuvia, mittaan kaiken mahdollisen ja kirjoitan havainnot muistiin. Tuolista löytyy koko joukko vaurioita: istuinosa on halki, toinen etujalka poikki, toinen takajalka päästä lahonnut, selkänojan alempi vaakapuu lohjennut, yksi pinna selkänojasta puuttuu ja toinen on poikki. Lisäksi tuolia on joskus korjattu lyömällä kolmen tuuman rautanauloja pahimmin irvistäviin liitoksiin. Erityisesti istuinosassa on runsaasti madonreikiä, joista suurimmalla osalla ei kuitenkaan ole vaikutusta tuolin kestävyyteen tai käytettävyyteen. Istuinosa on yläpinnaltaan hyvin kulunut.

Hauskinta on havaita, että tuoli on ihan kunnolla kierossa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että kaikki jalat ovat eripituiset, minkä lisäksi myös muiden osien - erityisesti selkänojan - symmentria on vähän mitä sattuu.

Tuolin pinta on harmaa - mahdollisesti jotain lattiamaalia - ja sen alta paljastuu tummanvihreä kerros. Aivan alimmaisena on hyvin ohut tummanruskea kerros. Värisävyt otan talteen etsimällä lähinnä vastaavat sävyt RAL- ja PMS-värikartoista sekä päivänvalossa että keinovalossa.

2. Entisöinnin suunnittelu

Päätän ottaa tavoitteeksi tuolin palauttamisen käyttökuntoon. Korjaan rikkoutuneet kohdat, tasaan jalat samanpituisiksi ja maalaan tuolin mahdollisimman tarkasti samalla tummanvihreällä sävyllä, joka siinä on ennen harmaaksi maalaamista ollut.

Pyrin säilyttämään tuolin vanhan näköisenä. En yritä korjata sitä symmetriseksi enkä hävitä istuinosan kuluneisuutta tai eri puolilla tuolia olevia kolhuja. Poistan kuitenkin naulat ja häivytän niiden reiät, koska ne eivät kuulu tuolin alkuperäiseen olomuotoon.

Suunnittelen entisöintiprojektin työjärjestyksen, jota pyrin mahdollisimman tarkasti noudattamaan. Lisäksi kirjoitan suunnitelmaani jokaisen vaurion korjauksessa noudatettavan menetelmän.

3. Tuolin purkaminen

Tuoli on koottu puutappien avulla. Osa tapeista menee läpi asti, ja ne on helppo irrottaa lyömällä ne tuurnan avulla ulos. Tapit, jotka eivät ulotu läpi asti, lähtevät irti vetämällä, kun tappiin ensin kiertää ruuvin ja sitten vasaran sorkkarautapuolella tarttuu ruuviin kiinni ja vääntää. Sitkeimmät tapit vaativat ryhmätyötä: minä väännän vasarasta ja kolme kaveria pitää tuolia paikallaan. Istuinosa irtoaa, kun tappien irrotuksen jälkeen istuinosan ja sarjan väliin lyö puukiiloja. Tosin istuimen takareunassa olevat naulat ovat tiukassa ja solahtavat madonsyömän puun läpi. Tasotappiliitokset avautuvat nitkuttamalla, kun liitoksia vahvistavat tapit on ensin poistettu.

4. Maalin poistaminen

Poistan maalin suurimmaksi osaksi kaapimalla. Viimeistelyn teen hiekkapaperilla. Istuinosaan en käytä tätä menetelmää, sillä se hävittäisi puun pinnasta kulumisen aiheuttaman epätasaisuuden, jonka haluan säilyttää. Tässä poistan maalin hiomalla pintaa hiekkapaperilla urien suuntaisesti, jolloin pintakuviointi säilyy. Samantapaisella tekniikalla poistan maalin tuolin jaloissa olevista kapeista koristeurista.

Maalin poistamisen jälkeen on mahdollista tunnistaa tuolissa käytetty puu. Se osoittautuu olevan kuusta, paitsi takajaloissa ja hartialaudassa, jotka ovat koivua.

5. Vaurioiden korjaaminen

Vaurioiden korjaaminen tapahtuu poistamalla vaurioitunut alue ja valmistamalla korjauspala, jonka muotoilen tarkasti alkuperäisen mukaiseksi. Istuinosaan tulevat korjauspalat on lisäksi vanhennettava: hion niihin samanlaisia epäsäännöllisiä kulumisuria kuin muuallakin istuimessa on. Kaikki korjauspalat valmistan samasta puusta, josta korjattava kappale on.

Selkänojasta puuttuvan pinnan tilalle valmistan uuden. Teen niitä kaksi, koska puuttuvan pinnan viereinen pinna on poikki sillä tavoin, että siitä ei liimaamalla saisi riittävän vahvaa. Sekin menee siis vaihtoon.

6. Kokoaminen

Kun kaikki vauriot on korjattu, pääsen kokoamaan palasista jälleen tuolin. Yksi kohta aiheuttaa päänvaivaa: tuolin jalkojen väliset tukipuut eivät tunnu millään asettuvan kohdalleen. Arvoitus ratkeaa, kun tutkin tuolista alussa ottamiani valokuvia: etu- ja takajalat yhdistävät pitkittäistuet eivät ole toistensa peilikuvia, niin kuin niiden voisi olettaa olevan. Tämän vuoksi pitkittäistukien välissä oleva poikittaistuki kiinnittyy oikealla ja vasemmalla eri korkeudelle. En lähde tätäkään korjaamaan, koska kyse on tämän tuolin ominaisuudesta.

Kokoamisvaiheen lopuksi valmistan uudet puutapit kaikkien purkuvaiheessa poistamieni tilalle. Ne ovat kaikki erilaisia, ja koska tuolista osa on koivua ja osa kuusta, on tapeistakin osan oltava koivua ja osan kuusta. 

Tässä vaiheessa myös tasaan tuolin jalat samanpituisiksi niin, että istuinosa on joka suunnasta katsottuna vaakasuorassa. Selkänoja jää vähän kieroksi, mutta sekin on tämän tuolin ominaisuus, jonka haluan säilyttää.

7. Pintakäsittely

Tässä ollaan siis nyt. Pintakäsittely pitää sisällään pohjamaalauksen, valikoitujen kohtien kittaamisen, välihionnan, toisen pohjamaalikerroksen, toisen välihionnan sekä kaksi kerrosta pintamaalia. Jos tässä ei ihmeesti yllätyksiä tule, on tuoli muutaman päivän päästä valmis.

Neljä eripituista tuolinjalkaa ja epäsymmetrinen tukiristikko.

Ostan huonekaluja kunnostettavaksi

Tarvitsen kouluun harjoitusprojekteja. Näin opiskelun alkuvaiheessa en välttämättä halua vielä ottaa varsinaisia entisöintitoimeksiantoja, vaan toimisin mieluiten niin, että ostan huonekalun, entisöin sen, ja sitten joko pidän sen itse tai myyn omaan lukuuni. Toki alkuperäinen omistaja voi ostaa entisöidyn huonekalun itselleen takaisin, jos niin haluaa.

Hintaluokka on 0 - 50 euroa ja mielelläni ostaisin suhteellisen pienikokoisia huonekaluja. Tämä ihan sen takia, että käytettävissä oleva työpiste ei ole kovin suuri. Ihanteellista olisi, jos huonekalu olisi yhden ihmisen liikuteltavissa.

Opiskelun kannalta hyödyllisimpiä ovat työkohteet, jotka kaipaavat palauttamista johonkin kohteen aikaisemmista olomuodoista. Tällaisia voivat olla esim.

• rikkoutuneen huonekalun korjaaminen rikkoutumista edeltäneeseen olomuotoon (myös tapaukset, joissa huonekalusta on kadonnut jokin osa, ja entisöinnin yhteydessä valmistetaan puuttuvan osan tilalle uusi)
• maalatun tai muutoin pintakäsitellyn huonekalun palauttaminen johonkin sillä aiemmin olleeseen, tunnistettavissa olevaan pintakäsittelyyn (esimerkiksi pinkiksi maalattu huonekalu, joka on valmistettu aikana, jolloin pinkkiä maalia ei käytetty)

En lupaa ottaa vastaan mitä tahansa, vaan jokaisen tarjotun huonekalun kohdalla kysyn aina opettajaltani, soveltuuko kyseinen huonekalu työkohteeksi. Opiskelun eri vaiheissa on tarvetta erilaisille kohteille. Esimerkiksi nyt alkuvaiheessa keskitymme puutyön perusteisiin, emmekä tee esimerkiksi verhoiluja tai vaativia pintakäsittelyjä.

Jos haluat tarjota minulle työkohdetta ostettavaksi, lähetä viesti tämän blogisivun oikeassa reunassa olevalla yhteydenottolomakkeella. Kerro lyhyesti, millaisesta huonekalusta on kyse, mitä sille pitäisi tehdä ja paljonko haluat rahaa siitä. Seuraavassa vaiheessa pyydän sinulta sitten valokuvia, mutta niitä ei tarvitse (eikä lomakkeen kautta voikaan) heti alussa lähettää.

Erityisesti olisin nyt kiinnostunut ainakin seuraavista huonekalutyypeistä:

• yöpöytä
• kommuuti
• lipasto
• arkku

Tuoleja ei kannata tässä kohtaa tarjota, koska minulla on yksi sellainen työn alla ja kaksi tuoliprojektia odottamassa. Ehkä myöhemmin, kun on verhoilujen aika.

Homeisia huonekaluja en huoli.

Asioista niiden oikeilla nimillä

Minä olen yksinkertainen ihminen ja tykkään puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Ja jos asialle on suomenkielinen nimi, käytän mieluummin sitä kuin vierasperäistä sanaa.

Blogini tarkkasilmäisimmät lukijat ovat ehkä huomanneet, että olen ryhtynyt käyttämään sanaa "entisöinti" sanan "restaurointi" sijaan. Tähän on syynsä. Termi "restaurointi" on oikeastaan varattu eri ammattiryhmän, konservaattoreiden käyttöön, ja on suotavaa, että me, jotka emme ole konservaattoreita, emme sitä omasta tekemisestämme käyttäisi.

Pohjoismaisen konservaattoriliiton (PKL) Suomen osaston nettisivuilla on hyvin avattu konservointialan terminologiaa. Seuraavassa kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia Konservaattoriliiton Konservointialan terminologiaa -sivulta.

Konservaattori on erikoisasiantuntija, joka vastaa kulttuuriomaisuuden säilyttämisestä ja hoidosta. Ranskankielisissä maissa termi "conservateur" tarkoittaa kuraattoria, konservaattoria tarkoittavat sanat ovat "restaurateur" ja "restauratrice". Ks. myös "Restauroija". Tästä jo nähdään, että jos puhutaan restauroinnista muun kuin konservaattorin kohdalla, mennään hiukan pöpelikön puolelle.

Katsotaanpa sitten "restauroija": Perinteisiä käsityötapoja ja materiaaleja käyttäviä ammattityötekijöitä. Keski- ja Etelä- Euroopassa "restaurator", "restauratrice", "restaurateur" ja "conservator-restorer" sanoilla tarkoitetaan konservaattoria. Ks. myös "Konservaattori".

Termistä "restaurointi" todetaan, että se on hyvin laajasti käsitettävissä ja sanan merkitys vaihtelee eri kieliryhmissä. Ensisijaisesti restaurointi on konservoinnin yhteydessä käytetty esteettinen toimenpide, lisäys, jolla täydennetään esineen tai rakennuksen puuttuvia osia. Olennaista tuossa on kohta "konservoinnin yhteydessä". Me huonekalujen entisöijät - tai tässä vaiheessa vasta sellaisiksi opiskelevat - emme konservoi, joten meidän ei pitäisi käyttää termiä, joka on ensisijaisesti varattu konservoinnin yhteydessä käytettäväksi. Lisäksi restauroinnissa käytetyt materiaalit on oltava poistettavissa eivätkä ne saa vahingoittaa alkuperäistä materiaalia. Tätäkään periaatetta ei huonekalujen entisöinnissä yleensä noudateta, vaan tehtävät muutokset ainakin osittain tuhoavat alkuperäistä esinettä (esim. vauroituneen puun poistaminen ja korvaaminen ehjällä puulla).

Entisöijä puolestaan on käsityöläinen kuten koristemaalari tai huonekalukorjaaja. Siinähän se huonekalun korjaaminen tuli mainittua. Entisöintiä on se.

Konservaattori tekee paljon muutakin kuin restauroi tai entisöi. Lisäksi konservaattorin koulutus on huomattavasti laajempi kuin se, missä minä nyt olen. Asiasta kiinnostuneille voin suositella luettavaksi niin ikään Konservaattoriliiton sivustolta löytyvän tekstin "Mitä konservointi on?".

Edellä esittämäni perusteella olen siis päätynyt siihen, että vaikka opiskeluni on viralliselta nimeltään "huonekalurestauroinnin" opiskelua, on siinä kysymys huonekalujen entisöinnin opiskelusta ja haluan kutsua sitä tällä nimellä.

Sana "entisöinti" myös kuvaa erittäin hyvin juuri sitä, mitä minä haluan työkohteilleni tehdä: palauttaa ne johonkin niiden entisistä olomuodoista. Tämän entisen olomuodon ei tarvitse olla huonekalun alkuperäinen olomuoto - vanhasta esineestä ei tarvitse tehdä uuden, vastavalmistuneen näköistä. Kuitenkin pyrin rajaamaan oman tekemiseni sellaisiin tapauksiin, joissa työn lopputulos ja tekotapa on työkohteen historian näkökulmasta perusteltu.

Olen kiinnostunut tekemään sellaisia entisöintiprojekteja, joissa huonekalu palautetaan esimerkiksi rikkoutumista edeltäneeseen olomuotoon. Tai projekteja, joissa huonekalun pintakäsittely palautetaan alkuperäisen tyylin tai aikakauden mukaiseen muotoon. Tai projekteja, joissa rikki menneen ja korjatun huonekalun tyyliin sopimaton korjaus puretaan ja tehdään uudelleen asianmukaisella tavalla.

Jos lukijoillani on huonekaluja, joita haluaisitte minun kunnostavan opintoihini liittyvinä harjoitusprojekteina, ottakaa yhteyttä vaikka tuossa sivun oikeassa reunassa olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Suoranaisten entisöintitoimeksiantojen lisäksi voin ostaa vanhoja, kunnostusta kaipaavia huonekaluja, jotka sitten kunnostuksen jälkeen myyn eteenpäin omaan lukuuni. Saa tarjota.

Kaikkea tarjottua en lupaa ottaa vastaan. Se, otanko homman tehtäväksi, riippuu paitsi työn luonteesta, myös siitä, millaisia asioita kulloinkin olemme koulussa tekemässä. Koulussa tehtävien harjoitustöiden täytyy tukea opiskelua ja esimerkiksi nyt alkuvaiheessa pääasiana on puutöiden oppiminen. Juuri nyt tarvitsen siis sellaisia projekteja.

Möykky valmistui

Ensimmäinen harjoitusprojektini on valmis. En tiedä, mikä tällaisen esineen nimi on, mutta kutsukaamme sitä möykyksi, kunnes tarjolle tulee parempi nimi.

Tämä ei ollut vähäisimmässäkään määrin entisöintiprojekti, vaan työn tarkoituksena oli harjoitella puuntyöstökoneiden käyttöä. Ja kyllä minä sitä harjoitusta sainkin. Tämän valmistuksessa käytin näitä koneita:

• katkaisusaha
• sirkkeli
• oikohöylä
• tasohöylä
• yhdistelmähöylä
• vannesaha
• pylväsporakone
• kapeanauhahiomakone
• leveänauhahiomakone

Lisäksi käytin käsityökaluja, mm.

• saha
• viila
• taltta
• liimauspuristimet

Kulutustavaraa möykkyyn meni maalarinteipin ja hiomapaperin muodossa jonkin verran. Itselleni yllätykseksi laastareita ei mennyt ainuttakaan. Yleensä kun yritän tehdä jotain nikkarointihommia, saan vähintään pari haavaa käsiini. 

Harjoitusprojekti onnistui mielestäni hyvin. Jos sille pitäisi antaa kouluarvosana, päätyisin ehkä kahdeksikkoon. Paitsi ovenkahvojen osalta: ne ovat täyden kympin arvoiset. Olen niistä aika leuhka.

Melkoinen möykkyhän tästä tosiaan tuli ja se vie pöydältä aika lailla tilaa. Mutta koska möykyssä on paljon säilytystilaa, saan tämän ansiosta paljon tavaroita pois pöydältä lojumasta. Siten lopputuloksena siisteyden määrä työpöydälläni saattaa jopa hivenen kasvaa.

Tästä on hyvä jatkaa. Ensimmäisen varsinaisen entisöintiprojektin pyrin tekemään mahdollisimman suurelta osin käsityökalujen avulla, mutta joitakin koneita käytän myös siinä. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan talttaporakonetta. Se on jännä laite: se tekee nelikulmaisia reikiä. Mielenkiinnolla odotan, saanko jossain vaiheessa tehdä tuttavuutta myös sellaisen sorvin kanssa, jolla voi sorvata kappaleita nelikulmaisiksi. Sitten voisin vaikka keksiä pyörän uudelleen.

Maalinpoistoa

Harmaan tuolin entisöintiprojekti on päässyt hyvään vauhtiin. Lähtötilanteen dokumentoinnin jälkeen olen purkanut tuolin osiin ja nyt on meneillään maalikerrosten poistaminen. Työskentely tapahtuu pitkän kaavan mukaan, sillä nyt ei tarvitse pyrkiä maksimaaliseen tehokkuuteen. Sen sijaan pyrkimyksenä on maksimaalinen oppiminen, mihin tähtään mm. sillä, että en tee koko maalinpoistoa yhdellä tekniikalla, vaan kokeilen useita.

Useimpien osien kohdalla maalikerrokset lähtevät irti yksinkertaisesti kaapimalla. Päällimmäinen, harmaa kerros, on hyvin kiinni alemmassa, vihreässä kerroksessa, joka puolestaan on löyhästi kiinni puussa - tai paikoin näkyvissä olevassa, hyvin ohuessa tummanruskeassa kerroksessa.

Istuinosa ei päästä minua yhtä helpolla. Siitäkin maali olisi kaavittavissa pois, mutta samalla aiheuttaisin peruuttamatonta vahinkoa: istuinosan pinta on hyvin kulunut ja puun syyt ovat siinä paitsi näkyvissä, myös selvästi koholla. Kaapiminen tai tehokkaiden hiomakoneiden käyttö tuhoaisi tämän kohokuvioinnin.

Joskus maali lähtee kuumentamalla. Menen metallityöpajaan kokeilemaan. Maali rupeaa vain savuamaan, mutta se ei edes pehmene. Kokeilua ei kannata jatkaa alkua pitemmälle. Palaan takaisin puutyöverstaan puolelle.

Kuumentaminen ei siis tuota haluttua tulosta. Ja koska kaapiminenkin on poissa laskuista, turvaudun tuttuun konstiin: hiekkapaperiin. Sopivia karkeuksia ja sopivia työskentelyotteita käyttämällä saan maalin poistettua niin, että puun pinnan kohokuviointi säilyy. Menetelmä on hidas ja sotkee joka paikan pölyyn, mutta näillä mennään.

Jos tässä projektissa olisi kyse tuolin "korjaamisesta", voisin käyttää ronskimpia otteita. Tai vaikka valmistaa kokonaan uuden istuinosan. Mutta koska kyse on entisöinnistä, näin ei ole sopivaa menetellä. Entisöinnissä pyritään palauttamaan esine johonkin sen aikaisemmista olomuodoista. Tämän ei välttämättä tarvitse olla esineen alkuperäinen olomuoto. Siitä ei siis tarvitse yrittää tehdä "uutta vastaavaa".

Minun tuoliprojektissani on tietty tavoitetaso, joka sisältää tuolin säilyttämisen vanhan ja kuluneen näköisenä. Tuolin väriksi tulee vihreä - sama sävy, joka siinä on ennen harmaaksi maalaamista ollut.

Maalinpoistourakkaa riittää vielä useaksi tunniksi. Sen jälkeen työ jatkuu tarvittavien korjausten tekemisellä. Niissä meneekin sitten monta päivää.

Liimausta ja ovenkahvoja

Alkuviikosta harjakorkeuteen noussut projektini on edennyt lopulliseen kokoamisvaiheeseen. Kokoaminen on tehtävä vaiheittain ja kieli keskellä suuta, sillä väärä kokoamisjärjestys voi johtaa tilanteeseen, jossa jokin olennainen asia muodostuu mahdottomaksi toteuttaa. Järjestykseen vaikuttavat mm. seuraavat seikat:

• ovien salpojen vastakappaleet on kiinnitettävä ennen kattoa
• ovet on sovitettava vasta, kun seinät ovat paikallaan
• kattoa ei saa liimata kiinni ennen kuin ovet ovat paikallaan

Projektin vaikeusastetta nostaa pyrkimys tehdä puusta kaikki, mikä on mahdollista tehdä puusta, ja vähän enemmänkin. Ovien saranat ovat puutappeja. Ovien kahvat ovat puusta veistetyt. Kahvojen - jotka kääntyvät - akselit ovat puutappeja. Kahvojen akselien toisessa päässä olevat salvat ovat puuta, samoin niiden vastakappaleet seinien sisäpuolella. Muovikuorisia magneettisalpoja tai vastaavia hirvityksiä ei tässä projektissa hyödynnetä.

Kokoamisvaihe osuu sikäli hyvään kohtaan, että muilla ei ole juurikaan liimattavaa samaan aikaan. Saan siis rauhassa valloittaa liimauskiskot ja omia itselleni kaikki parhaat puristimet. Niiden ja puristuksessa apuna käytettävien lautojen takaa itse asia ei paljoa erotukaan.

Oma jännityksensä liittyy ovien salpojen vastakappaleiden liimaukseen. Ne kun on liimattava ennen kuin katto kiinnitetään paikalleen, ja ennen katon lopullista kiinnittämistä ovien ja niiden salpojen tarkka sijainti on työläs hahmottaa. Jännitystä lievittää se tosiasia, että vastakappaleiden kiinnitys tapahtuu seinien sisäpuolelle, joten jos tyrin sen, pystyn purkamaan ja tekemään homman uudelleen ilman, että tuhoaisin samalla ulospäin näkyviä pintoja.

Hitaasti ja tarkasti työskentelemällä homma onnistuu. Ovet asettuvat paikalleen juuri niin kuin olen suunnitellut. Ylä- ja alareunaan jää juuri oikean suuruinen rako - sen leveyden määrittää saranoissa käyttämieni aluslevyjen paksuus.

Salvan vastakappale voisi olla pienempikin, mutta koska se ja salpa ovat puuta, ja ne kuluvat käytössä, päädyin tekemään osat melko suurikokoisiksi. 

Kun ovi on kokonaan auki, näkyy salvassa ruuvin kanta. Nämä ruuvit mahdollistavat kahva-salpa -kokonaisuuden avaamisen siinä tapauksessa, että jompikumpi rikkoutuu ja joudun tekemään uuden. 

Ruuvit ja puutappien yhteydessä käyttämäni aluslevyt ovat tämän häkkyrän ainoat metalliosat. Muovia tässä ei ole lainkaan. Puutapit ovat pyökkiä ja kaikki muut puuosat koivua. 

Vielä tämä ei ole valmis: kuvissa näkyvä katto on liimattava kiinni ja sen yläpuoliset rakenteet samoin. Niidenkin liimaus on tehtävä vaiheittain, joten vielä tämän kanssa menee useampi päivä. Jäljellä oleva työmäärä on kuitenkin pieni eli loppusuoralla ollaan.