maanantai 5. kesäkuuta 2017

Puolimatkassa


Ensimmäinen kahdesta opiskeluvuodesta on nyt takana. Mitähän sitä tulikaan tehtyä. Tässä katsaus lukuvuoden opettavaisimpiin projekteihini.


Opiskelu alkoi harjoitustyöllä, jonka myötä meidän oli tarkoitus oppia käyttämään tärkeimpiä puuntyöstökoneita - pyörö- ja vannesahaa, oiko- ja tasohöylää sekä kapea- ja leveänauhahiomakoneita - ja harjoitella liimalevyn valmistusta sekä liitosten tekoa. Opettaja käski tehdä mallin mukaisen avainkaapin, mutta minä olin tottelematon ja valmistin möykyn. Sen loppusijoituspaikkana on pöytä, jonka ääressä teen kotona tietokonehommia. Möykyn myötä pöytäni muuttui seisomatyöpisteeksi ja toimii sellaisena erinomaisesti.


Kun möykky rupesi osoittamaan merkkejä valmistumisesta, lähdin etsimään ensimmäistä oikeata entisöintiprojektiani. Sellainen löytyi SPR:n Kontti-myymälästä: erittäin huonokuntoinen vanha tuoli. Siitä puuttui palasia, muutama osa oli rikki, liitokset löysällä ja koko kampe perin murheellisessa kunnossa. Purin sen osiin, korjasin rikkinäiset, valmistin puuttuvien tilalle uudet, kokosin, ja lopuksi maalasin värillä, jollaisen olin alkuvaiheen tutkimuksessani löytänyt muiden kerrosten alta.


Kirpputorilta löytyi myös jakkaraplagiaatti eli halpiskopio Aalto-jakkarasta. Sitä oli käytetty verstasjakkarana: istuinosan reunoissa ja jaloissa oli jälkiä sahauksesta ja istuimen lakkapinnassa rälläkän heittämien kipinöiden sulattamia koloja. Tästä korjasin jaloissa olevat vauriot paikkaamalla ne uudella puulla, istuimen reunat jyrsin sileiksi ja lopuksi maalasin jakkaran Tikkurilan perinnevärikartasta löytyneellä sävyllä.


Välissä tein ystävälleni pari pikkuprojektia: jakkaran ja kukkatelineen korjaukset. Muutaman pienen vaurion korjaamisen, liitosten uudelleen liimaamisen ja pintakäsittelyn jälkeen näistä tuli kuin uudet.


Tässä vaiheessa alkoi jo olla selvää, että tuolit ovat merkittävässä osassa opiskelussani. Kesämökin varastosta pelastettu tyrnäväläistuoli tarjosi monia haasteita, kun siihen piti valmistaa tarkkaa muotoilua edellyttäviä korjauksia. Tämän tuolin pintakäsittely osoittautui siinä määrin haastavaksi, että se ei ole vieläkään lopullisesti valmis - tarvittavan osaamisen hankkiminen itse valmistetuista öljymaaleista ottaa aikansa.


Verhoilua olen päässyt hiukan harjoittelemaan. Ensimmäisenä harjoituksena päällystin jakkaran pyöreän istuinosan ja sen perään haastavampana kohteena oli satulatuolin uudelleenpäällystys. Molemmissa töissä käytin verhoilumateriaalina nahkaa.


Piirustustunneillakin on käyty. Huonekalujen entisöijän on osattava piirtää töistä asianmukaisia piirroksia, ja sitä harjoittelimme ihan perinteisellä tekniikalla eli lyijykynällä paperille piirtämällä.

Omissa projekteissani tarvittavat piirrokset teen kuitenkin tietokoneella, koska sillä tavoin tehtyinä niihin on helppo tehdä muutoksia.


Tavanomaisten piirrosten lisäksi olen opetellut tekemään myös 3D-kuvia. Niiden avulla pystyy erittäin helposti havainnollistamaan sekä itselleen että asiakkaalle, miltä jokin esine oikeasti näyttää sitten, kun se on valmis. Lisäksi 3D-kuvan voi upottaa valokuvaan, jolloin esineen soveltuvuuden ajateltuun sijoituspaikkaan voi tarkistaa jo ennakolta.


Nuo edellä olevat piirokset tein tähän projektiin liittyen: siinä valmistin mittatilaustyönä pienen pöydän, tai penkin, tai miksi sitä ikinä halutaankin kutsua. Käyttötarkoitus tällä on ergonomia: tavalliselle kirjoituspöydälle sijoitettuna tämä tekee siitä seisomatyöpisteen ja tuo tullessaan myös yhden hyllyn verran lisälaskutilaa papereille.


Tässä puolestaan on syntymässä rahi. Jotta en pääsisi sen kanssa liian helpolla, päätin tehdä liitokset koneiden sijaan käsityökaluilla. Onhan niin, että jos minä näitä hommia meinaan joskus omassa verstaassa tehdä, on minun pärjättävä ilman samanlaisia koneita kuin koulussa on. Esimerkiksi digitaalisesti ohjatusta pyörösahasta voin vain haaveilla. Rahiprojekti on edelleen kesken, kun jouduimme luovuttamaan verhoilutyötilan muuhun käyttöön ja siinä vaiheessa, kun saimme korvaavan tilan käyttöömme, olin jo edennyt muiden projektien kanssa sellaisiin vaiheisiin, joissa niitä ei ollut tarkoituksenmukaista hidastaa.


Kevään jo kovaa kyytiä lähestyessä aloitin ensimmäisen näyttöprojektini, jossa entisöin vanhan Bellman-tuolin. Tämän projektin myötä pääsen opettelemaan jälleen lisää kiinnostavia tekniikoita, kuten temperamaalauksen ja siihen liittyvät pohjustukset. Lisäksi tuolissa olevat koristeurat tarjoavat mahdollisuuden harjoitella veistotaitoja talttojen avulla.


Käsityötaitojen opettelu on aikaavievää, mutta palkitsevaa. Vielä en ole lähelläkään tilannetta, jossa voisin väittää jotain osaavani, mutta olen saanut tämänkin prosessin alulle. Näitä ei opi kuin tekemällä, ja siinä voi sivutuotteena syntyä kauniitakin aikaansaannoksia. Talttaveiston harjoittelu on yksi kesäloman ajaksi itselleni asettamistani kotiläksyistä. Ei tässä siis ihan laiskotteluun ole tarkoitus Suomen suloista suvea tärvätä.


Tunnearvoltaan ylivoimaisesti tärkein ensimmäisen opiskeluvuoden projekteistani oli tuolikuusikko. Tässä lähtökohtana oli viisi vaihtelevassa kunnossa olevaa valkoista talonpoikaistuolia, jotka meillä kotona ovat olohuoneessa ruokapöydän ympärillä. Halusimme sinne kuusi tuolia, jotka olisivat väriltään tummanruskeita ja sopisivat siten muuhun sisustukseen. Yllä olevassa kuvassa projekti on kesken - kolme tuolia valmiina, kaksi aloittamatta ja yksi verstaalla.

Tuoleja oli siis viisi, ja tavoitteena kuuden tuolin ryhmä. Sen saavuttamiseksi valmistin yhden tuolin lisää ja kunnostin loput.

Tällä projektilla oli ehdoton määräaika: tuolikuusikon oli oltava valmis 3.6.2017, koska silloin oli poikamme ylioppilasjuhla. Projekti valmistui ajoissa ja lopputulos miellyttää ainakin tekijän silmää. Tämän jälkeen voin hyvillä mielin jäädä kesälomalle.


Blogin pitäminen jatkuu viimeistään elokuussa, kun palaan taas kouluhommien äärelle. Saatan silti julkaista jotain myös kesän aikana, jos onnistun tekemään kiinnostavia asioita.

Kaunis kiitos kuluneesta lukuvuodesta kaikille lukijoilleni ja oikein hyvää kesää!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kevään viimeisiä askareita


Ensimmäisen opiskeluvuoden koulupäivät ovat kohta luetut - viimeinen päivä on perjantai, 2. kesäkuuta. Sitten opinnot ovat puolessa välissä ja on aika vetää yhteen, mitä vuoden aikana on tapahtunut. Tähän aiheeseen palaan seuraavassa julkaisussani.

Aivan kaikki ei tässä kevään aikana mennyt suunnitelmien mukaan: ensimmäisten tutkinnonosasuoritusteni arviointitilaisuus siirtyi syksylle. En ole tästä kuitenkaan lainkaan pahoillani, sillä viivästyksen syy on opiskelun kannalta positiivinen. Näyttöprojektistani paljastuneet asiat antoivat aihetta muuttaa tuolin entisöinnin suunnitelmia sillä tavoin, että minun on opiskeltava hieman lisää voidakseni tehdä kaikki tarvittavat asiat riittävän laadukkaasti. En halunnut kiirehtiä asiaa ja mahdollisesti pilata mahdollisuuksiani hyvään tulokseen - käytän kesän tietojeni ja taitojeni täydentämiseen ja teen projektin sitten syksyllä valmiiksi.

Tämä suunnitelmien muutos vapautti loppukevään kiireettömälle työskentelylle. Minulla on vielä monta projektia odottamassa tekemistä ja yksi niistä on pienen pöydän valmistaminen. Sen osien valmistamisessa harjoittelen jälleen käsin tekemistä - samaan tapaan kuin rahiprojektissani, joka sekin on kesken, kun viiveellä alkanut näyttöprojekti sotki aikataulujani.

Projektienhallintahan tässä kevään aikana hieman petti, kun jouduin säätämään aikataulujani eri suuntiin. Omalla tavallaan harmillista, mutta toisaalta tällainenkin tilanne on hyvä harjoitella näin opintojen puitteissa, jotta sitten vastaisuudessa on jotain kokemusta siitäkin. Kaikesta voi oppia.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vie lemmikkisi kouluun -viikko


Minulla on nyt "Vie lemmikkisi kouluun" -viikko. Vein kouluun jyrsijäni. Pikkuisella ei ole vielä omia hampaita, joten kysyin koulun terää lainaan. Sainkin aivan uuden terän, josta opettaja sanoi, että se on ihan tuliterä. Tämä minua vähän huolestutti, koska ajattelin tarjota pikkuiselle ruuaksi puisen tuolin osia. Lisäksi homma piti tehdä puutyöosaston konesalissa, joka ei ole virallinen eikä edes tilapäinen tulityötila.

Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, pikkuinen sai jyrsiä, tuoli ei syttynyt palamaan ja minä pääsin projektissani eteenpäin.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Huippumaali haussa II


Näyttöprojektinani oleva Bellman-tuoli on ensimmäisten viikkojen aikana tarjonnut yllätyksiä. Kuten jo tutkintotilaisuuksia käsittelevässä tekstissäni kerroin, löytyi maalikerrosten alta kapeat, noin 1,5 millimetrin levyiset koristeurat, jotka ovat olleet ummessa ja siten näkymättömissä varmuudella ainakin 60 vuotta, todennäköisesti huomattavasti kauemmin. 

Toinen yllätys, joka on tullut esille maalikerroksia esille rapsutellessani, on näiden kerrosten määrä. Tuolissa on varmuudella ainakin kymmenen maalikerrosta, jotka edustavat kolmea eri maalityyppiä: alimmaisena on punaruskea temperamaalikerros, sen päällä muutama kerros öljymaaleja, ja loput ovat sitten alkydimaaleja. 

Tästä tuolista on olemassa rekonstruktioita, jotka on valmistettu 1960-luvulla tai jo ennen sitä. Ne on maalattu valkoiseksi - samanvärisiksi tämän minulla entisöitävänä olevan tuolin kanssa. Koska edellä mainitut koristeurat lymysivät jo näiden rekonstruktioiden tekohetkellä maalikerrosten alla, ei sellaisia ole niihin tehty. 

Tämän näyttöprojektini lopputuloksena on tarkoitus olla sekä tämän vanhan tuoliyksilön entisöinti että rekonstruktion valmistaminen. Alkuperäinen ajatus oli tehdä entisöitävästä tuolista ja rekonstruktiosta samanlainen kuin ne olemassaolevat rekonstruktiot. Tämä lähtökohta on tässä kohtaa hyvä hetkeksi kyseenalaistaa ja suunnitelma arvioida uudelleen. On korostettava, että uudelleenarviointi ei välttämättä tarkoita suunnitelman muuttumista. Uudelleenarviointi tarkoittaa sitä, että suunnitelma arvioidaan uudelleen, ja tämän arvioinnin lopputuloksena joko päätetään jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tai sitten päätetään tehdä suunnitelmaan muutoksia.

Tällainen eteneminen on vanhojen huonekalujen entisöinnin yhteydessä hyvin mahdollinen ja siihen tulisi aina varautua. Kun entisöitävää huonekalua ruvetaan tarkemmin tutkimaan, voi paljastua asioita, joista kenelläkään ei ole ollut minkäänlaista aavistusta. Tässä tapauksessa näitä ovat lukuisat maalikerrokset ja ne kapeat koristeurat. 

Jotta tässä projektissa valmistettava rekonstruktio olisi täydellinen, olisi siinä oltava ne kapeat koristeurat. Niiden poisjättäminenkin voisi olla perusteltua, koska tuolista on tehty rekonstruktioita ilman kyseisiä uria ja tuolin elinkaaresta huomattavan osan ne ovat olleet tässäkin piilossa eli tuoli on ollut tavallaan ilman koristeuria. Myös pintakäsittelyn osalta on hyvä pysähtyä miettimään, mihin lopputulokseen halutaan päästä. Työtä aloitettaessa tiedossa oli vain valkoisen värin olemassaolo, mutta koska sen alta on löytynyt useita erivärisiä ja -tyyppisiä maalikerroksia, on valinnan varaa yhtäkkiä moninkertaisesti. Entisöinnissähän ei suinkaan pidä aina pyrkiä sen kaikkein vanhimman olomuodon palauttamiseen, vaan kohteen historian kaikki vaiheet ovat arvokkaita ja niistä voidaan valita palautettavaksi mikä tahansa.

Tätä kirjoittaessani lopullista päätöstä näistä asioista ei ole tehty. Sitä odotellessani täydennän tietojani ja taitojani pintakäsittelystä: harjoittelen temperamaalin valmistamista ja sillä maalaamista. Ja tähän viittaa otsikko - ensimmäinen huippumaalin hakuhan oli itsetehdyn öljymaalin kokeilua. 

Opiskelen temperamaalin tekoa Christian Vogelin kirjasta Maalaamme temperalla

Temperan nimi tulee italiankielen sanasta temperare, joka tarkoittaa sekoittamista. Temperamaali valmistetaan siis sekoittamalla yhtä tai useampaa sideainetta ja vettä. Temperasta puhuttaessa tarkoitetaan useimmin munatemperaa, jossa sideaineena on kananmuna joko kokonaisena tai vain keltuainen tai vain valkuainen. Munaöljytemperaan sekoitetaan lisäksi jotain sopivaa (kuivuvaa) öljyä, esimerkiksi keitettyä pellavaöljyä eli vernissaa. Näiden lisäksi on olemassa mm. vahatemperaa ja kaseiinitemperaa sekä lukemattomia variaatioita kaikista perustyypeistä. 

Useista eri vaihtoehdoista minä päädyn kokeilemaan munaöljytemperaa, jonka valmistukseen löydän erittäin helpon reseptin. Siinä sekoitetaan keskenään kokonainen kananmuna, vernissaa ja tislattua vettä suhteessa 1:1:1. Kananmunia saa kaupasta (kirjassa sanotaan, että "maalaismunat" eli "onnellisen kanan munat" ovat parhaita), vernissaa voi ostaa mm. rautakaupasta ja tislatuksi vedeksi käy mm. huoltoasemilla myytävä akkuvesi.

Ensin valmistetaan munasta, öljystä ja vedestä emulsio ja sen valmistuttua siihen sekoitetaan pigmenttiä halutun värin saavuttamiseksi. En käy tässä tarkemmin läpi sekoittamisen vaiheita enkä arvioi erilaisten pigmenttien soveltuvuutta tarkoitukseen - lukekaa vaikka tuosta Vogelin kirjasta, jos haluatte oppia saman kuin minä.

Valmistan maalia pienen määrän ja teen sillä muutaman maalauskokeen. Maalin ominaisuuksia voidaan säädellä mm. veden osuutta vaihtelemalla ja lisäämällä erilaisia lisäaineita, joilla maalin säilyvyys paranee. Raakaa kananmunaa sisältävä maalihan on sellaisenaan aika huonoa säilymään. 

Ensituntuma temperamaalista on, että se kuivuu todella nopeasti. Pinta on kosketuskuiva jo 10-15 minuuttia maalaamisen jälkeen - tosin paksut kerrokset vaativat huomattavasti pitemmän ajan ollakseen läpikuivia. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Jos projektituolin omistajan kanssa päädytään toteuttamaan siihen alkuperäisen kaltainen temperamaalaus, olen sitten valmis sen tekemään.


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Hiljaisuus! Tutkintotilaisuus käynnissä.


Ammatilliset tutkinnot - erityisesti aikuisten osalta - suoritetaan pitkälti ns. näyttötutkintoina.

"Näyttötutkinto on erityisesti aikuisille suunniteltu joustava tutkinnon suorittamistapa, jossa periaatteena on asiakaslähtöisyys. Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta. Näyttötutkinnoissa osoitat tutkinnon perusteissa edellytetyn ammattitaidon aidoissa työelämän tuotanto- ja palvelutehtävissä." 

(http://www.osao.fi/hakijalle/ammatilliset-perustutkinnot/artesaani-huonekalurestaurointi.html)

Osaamisen arvioinnilla annetaan tietoa tutkinnon suorittajan osaamisesta ja varmistetaan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten mukainen osaaminen. Tutkinnon suorittajan osaamista arvioidaan monipuolisesti vertaamalla sitä tutkinnon perusteissa määrättyyn osaamiseen. Arvioijat, jotka on perehdytetty arviointitehtävään, arvioivat tutkintotilaisuuksissa tutkinnon suorittajan osaamista hänelle laaditun henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan mukaisesti. 

(http://www.nayttotutkinnot.fi/arviointi.html)

Siinä lähtökohdat. Meillä huonekalujen entisöinnin (jota koulu haluaa kutsua nimellä "huonekalurestaurointi") opiskelijoilla tutkinto on nimeltään käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, ja se sisältää seitsemän tutkinnon osaa - neljä pakollista ja kolme valinnaista.

Pakolliset tutkinnon osat ovat

  • "Asiakaslähtöinen valmistaminen"
  • "Kulttuurilähtöinen valmistaminen"
  • "Toteuttamisen suunnittelu"
  • "Palvelun toteuttaminen". 

Valinnaiset tutkinnon osat valitaan näistä:

  • "Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen"
  • "Kulttuurin soveltaminen käsityöhön"
  • "Ohjaustoiminnan toteuttaminen"
  • "Palvelun tuotteistaminen"
  • "Sisustustyön tekeminen"
  • "Taidekäsityön tekeminen"
  • "Tilaustyön valmistaminen"
  • "Tuotekehitysprosessiin osallistuminen"
  • "Tuotteen valmistaminen käsityönä"
  • "Yritystoiminnan suunnittelu". 

(http://www.osao.fi/hakijalle/ammatilliset-perustutkinnot/artesaani-huonekalurestaurointi.html)

Itse kunkin tutkinnon osan sisältämät ammattitaitovaatimukset on kuvattu tarkasti Opintopolku -sivustolla. Tässä esimerkkinä tutkinnon osan "Asiakaslähtöinen valmistaminen" ammattitaitovaatimukset:

Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa

  • suunnitella omaa työtään
  • valmistaa tuotteen tai palvelun
  • arvioida ja kehittää omaa toimintaansa
  • työskennellessään ottaa huomioon asetetut laatutavoitteet
  • valita materiaalit
  • laskea materiaalien kulutuksen
  • tehdä hinta-arvion ja tarjouksen
  • neuvotella asiakkaan kanssa
  • esitellä toteutusvaihtoehtoja
  • esitellä valintojen vaikutusta toteutukseen
  • havainnollistaa tuotetta tai palvelua
  • sopia asiakastapaamisista
  • noudattaa työaikoja ja aikatauluja
  • noudattaa työstä annettuja työturvallisuusohjeita.

Näistä ammattitaitovaatimuksista jokainen on vielä purettu arviointikriteereiksi, jotka määrittelevät kuhunkin arvosanaan (tyydyttävä, hyvä, kiitettävä) vaadittavat asiat:

Asiakaslähtöisen työprosessin suunnittelu

  • Tyydyttävä T1: suunnittelee ohjattuna omaa työtään asiakkaan tarpeet huomioon ottaen
  • Hyvä H2: suunnittelee omaa työtään ja tekee ohjattuna toteuttamiskelpoisen työsuunnitelman asiakkaan tarpeet huomioon ottaen
  • Kiitettävä K3: suunnittelee omaa työtään ja tekee toteuttamiskelpoisen työsuunnitelman asiakkaan tarpeet huomioon ottaen sekä muuttaa suunnitelmaa tarpeen vaatiessa

Tämä on opiskelijan - tai tutkinnon suorittajan, kuten meitä aikuisopiskelijoita tulee kutsua - oikeusturvan kannalta hyvä asia. Tiedämme tarkasti, millaisin kriteerein meitä tutkintotilaisuuksissa arvioidaan ja jos olemme tyytymättömiä saamiimme arviointeihin, on meillä oikeus saada niiden perustelut ja meillä on myös mahdollisuus vaatia oikaisua:

"Tutkinnon suorittajalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta tutkintosuoritukseensa. Tutkinnon suorittaja voi pyytää kirjallisesti arvioinnin oikaisemista arvioinnista päättäneiltä arvioijilta. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun tutkinnon suorittajalla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä tieto arviointiperusteiden soveltamisesta suoritukseensa.

Näyttötutkinnon järjestäjän tulee selvittää tutkinnon suorittajalle oikaisumenettely ennen tutkintotilaisuutta. Tutkinnon suorittajalla on oikeus saada kopiot omista tutkintoon liittyvistä kirjallisista dokumenteista sekä arviointia suoritettaessa käytetyistä tai asiaa ratkaistaessa käytettävistä muista asiakirjoista (esim. arvioijien arvioinnit ja arviointipäätös).

Tutkinnon suorittaja voi vaatia tutkintotoimikunnalta kirjallisesti oikaisua päätöksestä, jonka arvioijat ovat tehneet koskien arvioinnin oikaisemista. Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jos tutkintotoimikunta katsoo, että arviointipäätös on ilmeisesti virheellinen, määrätä uuden arvioinnin sekä perustellusta syystä edellyttää näyttötutkinnon järjestäjää asettamaan uudet arvioijat. Uudella arvioinnilla tarkoitetaan sitä, että arvioijat kokoontuvat uudelleen keskustelemaan tutkintosuoritusten arvioinnista, kuulevat tutkinnon suorittajaa ja tekevät uuden arviointipäätöksen. Tutkintotoimikunta päättää arvioinnin oikaisusta." 


"Tutkintotilaisuus" on siinä mielessä jännä ilmaus, että kyse ei ole yhdestä, esimerkiksi muutaman tunnin pituisesta tilaisuudesta niin kuin esimerkiksi peruskoulussa tai lukiossa on kokeet tai yliopistossa tentit. Yksi tutkintotilaisuus voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia, jos siinä annetaan näyttö tekemällä jokin monivaiheinen projekti.

Minun ensimmäinen tutkintotilaisuuteni kestää alustavan suunnitelman mukaisesti noin puolitoista kuukautta. Siinä työnä on otsikkokuvassa näkyvän Bellman-tuolin entisöinti. Entisöinnin yhteydessä teen myös suunnitelmat rekonstruktion eli kaksoiskappaleen valmistamisesta. Nämä kaksi projektia - entisöinti ja rekonstruktion valmistus - muodostavat yhdessä näytöt useista tutkinnon osista. 

Kirjoitin tuossa edellä aikataulusta, että kyse on alustavasta suunnitelmasta. Tällaisissa entisöintiprojekteissa ei aikataulua tai muitakaan suunnitelmia kannata tehdä heti alussa sillä tavoin kiveen hakatuiksi, että niillä sitoisi itsensä esimerkiksi johonkin tiettyyn päivämäärään, jolloin työ on valmis. Yllätyksiä kun voi aina tulla. Tämä projekti on jo alkuvaiheessa tarjonnut yhden yllätyksen: tuolin selkänojasta, monien maalikerrosten alta paljastui kapeat koristeurat, jotka ovat olleet täynnä maalia ja siten näkymättömissä todennäköisesti viime vuosisadan alkupuolelta saakka. 

Näiden urien avaaminen ja varsinkin niiden toteuttaminen sitten aikanaan tehtävään rekonstruktioon kohottavat työn vaikeusastetta, joka ei alun alkaenkaan ollut matala. Haasteista pitävä opiskelija sai taas mitä tilasi!


torstai 20. huhtikuuta 2017

Pieni ja hento ote


Hellyysteema jatkuu. Tällä kertaa aiheena on koristeuran kaivertaminen puuhun kourutaltan avulla. Homma näyttää tavattoman helpolta esimerkiksi YouTubesta löytyvillä videoilla, mutta todellisuus on tässäkin asiassa hiukan toinen - varsinkin aloittelijalle. Parista ensimmäisestä harjoituskappaleesta tuli niin kauheita, etten kehtaa laittaa niistä kuvaa tähän. Otsikkokuvassa näkyvä ura - harjoituskappale toki tämäkin - on vielä kaukana täydellisestä, mutta onnistumisen mahdollisuudet leijailevat jo ilmassa. Avainasemassa on pieni ja hento, mutta silti jämäkkä ja määrätietoinen ote taltasta sekä  r a u h a l l i n e n  työskentely. Tämä(kään) ei ole hätäisen hommaa.

Tärkeää on myös, että taltta on terävä. Tylsällä taltalla saa aikaan vain vahinkoa - sekä työstettävälle puunkappaleelle että itselleen. Talttojen ja muiden työvälineiden teroittaminen on kuitenkin ihan oman blogitekstin arvoinen aihe, joten palaan siihen tuonnempana.

Koristeuran tekemisessä lähden liikkeelle työvälineiden hankinnasta. Keskeiset käsityökalut kannattaa hankkia omiksi, koska vain silloin voi olla varma niiden kunnossapysymisestä. Taltan kahvan on oltava hyvin käteensopivaa mallia ja terän hyvälaatuista terästä. Huonolaatuinen terä ei pysy kauaa terävänä, jos sitä edes saa kunnolla teroitettua. Tutkin netistä, millaisia talttoja olisi saatavilla, ja kun löydän sellaiset, jotka voisin ajatella ostavani, kysyn vielä opettajan mielipidettä niistä.

Opettaja näyttää vihreätä valoa, joten tilaan kaksi Pfeilin kourutalttaa Poratuulen verkkokaupasta. Myöhemmin hankin lisää sitä mukaa kuin tarvetta ilmenee. Olisin toki voinut ostaa myös jonkinlaisen sarjan heti kerralla, mutta ei minulla ole tässä vaiheessa riittävää asiantuntemusta voidakseni arvioida, mikä sarja olisi passeli. Ja kuitenkin siinä olisi talttoja, joita tarvitsen vähän, jos ollenkaan.

Tilaamani taltat saapuvat parissa päivässä. Taltat tulevat tehtaalta valmiiksi käyttökuntoon teroitettuina, joten en joudu heti alkajaisiksi niitä teroittamaan. Kovin kauaa en tietenkään voi teroitusta lykätä, sillä on aina parempi teroittaa usein ja vähän kerrallaan kuin yrittää tehdä isompi remppa silloin tällöin. Koulussa meillä on käytettävissämme sähköllä toimiva tahko monine teroitustukineen, joten sillä saisin taltat teroitettua, jos haluaisin. Mutta minä haluan oppia tekemään tuonkin homman käsin. Siinä on taas yksi opeteltava asia.

Tekemistä siis riittää. Minulla on monta projektia tällä hetkellä kesken ja kevät etenee. Joudun väkisinkin priorisoimaan töitäni. Siten esimerkisi rahiprojekti on nyt laitettava vähäksi aikaa jäihin. Tuolien kunnostaminen on saatava valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, ja hiljattain aloittamani ensimmäinen näyttöprojekti on sekin priorisoitava korkealle. Sen kanssa tulee hiukan kiire, kun aloitus viivästyi minusta riippumattomista syistä lähes kaksi kuukautta.

Mutta eiköhän tässä keritä. Ja jos ei keritä, niin tehdään kerimättä. Kesään on toki vielä aikaa - sen verran pieni ja hento ote keväälläkin näyttää tällä hetkellä olevan.


torstai 13. huhtikuuta 2017

Tahdon olla sulle hellä


Puutöihin on tarjolla monia toinen toistaan tehokkaampia koneita. Sahaamiseen on pyörösaha ja vannesaha. Höyläämiseen oiko- ja tasohöylä. Porakoneita löytyy sekä pyöreillä että nelikulmaisilla terillä. Hiomiseenkin voi valita kapea- tai leveänauhahiomakoneen. Jyrsimiä on niin ala- kuin ylämallisenakin. Sorvin ääressäkin ollaan joskus, ihan konkreettisesti. Ja näiden lisäksi vielä kaikki sähköllä toimivat käsityökalut, joita en jaksa lähteä edes luettelemaan.

Kaikki nämä ovat tehokkaita apuvälineitä; niiden hampaissa puu muuttaa muotoaan nopeasti. Myös yhteinen miinuspuoli löytyy: sähkötyökalut ovat järkiään äänekkäitä - ilman kuulosuojaimia niitä ei pidä käyttää. Lisäksi niitä käytettäessä joutuu usein luopumaan yhdestä asiasta, joka ainakin minulle on tärkeä: työstettävästä kappaleesta jää herkästi puuttumaan inhimillisyys.

Koneistetut puuosat ovat mittatarkkoja, siistejä, virheettömiä. Ero omatekemän ja tehdastekoisen välillä on usein mahdoton havaita.

En väheksy koneilla tekemistä. Erityisesti silloin, kun on tarkoitus ansaita palkkansa puutöillä, on tehokkuus tarpeen. Mutta aina se ei ole tarpeen, eikä välttämättä edes mahdollista. En usko, että minulla on koskaan mahdollisuutta hankkia omaan verstaaseen sellaista puuntyöstökonearsenaalia, jollaista pääsen koulussa hyödyntämään. Ja jotta pystyisin tekemään töitä käsityökaluilla, on minun syytä opetella myös sitä.

Koneellinen työstäminen menee usein niin, että ensin säädetään kone sopivasti ja sitten surautetaan. Käsityökaluilla tekeminen on hellempää: siinä työkohde muokataan haluttuun muotoon vähän kerrallaan ja koko ajan pysytään hyvin kärryillä siitä, missä mennään. Kun oikein tarkasti työskennellään, ovat muodonmuutokset niin vähäisiä, että niitä ei välttämättä näe. Silloin otetaan avuksi tuntoaisti. Kun puupalaa hyväilee hellästi sormenpäillä, tuntee pienetkin poikkeamat muodossa - myös ne, jotka silmämääräisessä tarkastelussa voisivat jäädä huomaamatta, jos vallitseva valo ne sopivasti häivyttää.

Työkohteena on tällä kertaa se kahden euron kirpparilöytöni. Sehän oli semmoinen kummallisen näköinen kaapinhökötys, josta aion tehdä erinäköisen. En kerro vieläkään, minkänäköisen, mutta paljastan sen verran, että kaapin ovi ainakin siirtyy sisemmäs. Tässä muistin virkistykseksi kuva lähtötilanteesta:


Ovi on laitettu kiinni erikoisesti "pinta-asennuksena". Minä muutan sen pari senttiä sisemmäs, jolloin oven pinta on seinien etureunan tasalla. Tämä muutos edellyttää, että siirrän toista kaapin yläosassa olevista poikittaistukirimoista vähintään oven paksuuden verran sisemmäs.


Sahaan riman poikki molemmista päistä - se kun on kiinnitetty poratappien ja liiman avulla, eikä oikein muulla tavoin irtoa.


Voisin jatkaa tästä yksinkertaisesti niin, että kiinnittäisin riman sopivaan paikkaan esimerkiksi ruuvien avulla. En kuitenkaan tee sitä, koska haistan tässä mahdollisuuden harjoitella käsityökalujen käyttöä. Päätän valmistaa uuden riman.

Sitä varten käyn hakemassa silppuhyllystäni aiemmista projektista yli jääneitä mäntysoiroja, joista sahaan ensin kolme sopivan pituista pätkää, höylään ne käsihöylällä sileiksi ja sitten liimaan ne yhteen. Näin saan rimanpätkän, jota ryhdyn muotoilemaan - edelleen käsihöylällä.

Ensin höylään riman poikkileikkaukseltaan suorakulmion muotoiseksi (tämän työvaiheen lopputuloksen näet otsikkokuvassa). Koska olen käyttänyt siihen ylijäämätavaraa, olivat riman reunimmaiset soirot muodoltaan vähän mitä sattuu. Sitten keksin lisätä työvaiheen vaatimustasoa: muotoilen riman sellaiseksi, että sen alaspäin olevat särmät tulevat viistetyiksi.


Tässä olen piirtänyt riman molempiin päihin viivat niihin kohtiin, mihin asti minun on höylättävä. Rima on kiinni höyläpenkissä ja lyhyt kolmioriman pätkä tukee sitä alhaaltapäin niin, että merkkiviivat ovat vaakasuorassa. Tämä helpottaa höyläämistä, sillä voin pitää työkalua tarkalleen vaakasuorassa. Se on helpompi hahmottaa kuin kalteva asento.


Nyt toinen viiste on valmis. Kun höylän säätää niin, että se leikkaa kerralla vain hyvin ohuen lastun, on työn etenemistä helppo seurata, eikä homma mene pilalle ainakaan siksi, että puuta menisi höylän kitaan liikaa.


Pöydälle ja lattialle kertyy kiitettävän kokoinen keko lastua. En laita tätä hukkaan, vaan otan talteen ja vien kotiin: ohut höylälastu on erinomaista tavaraa laitettavaksi kompostiroskapussin pohjalle.


Kun rima on valmis, sahaan sen päihin sopivat pykälät ja sitten nakerran vastaavan kokoiset kolot kaapin seinien yläosiin. Kolot tulevat kuvassa näkyviin seinien korotusrimoihin - ne tarvitaan, jotta kaapin sisäkorkeus riittäisi ovelle.


Hyödynnän tässä työvaiheessa kahta tarkkaan työskentelyyn sopivaa työkalua: japaninsahaa ja 12-millistä talttaa, jonka olen itse hellästi teroittanut. Niillä poistan puuta vähän kerrallaan, kunnes kolot ovat oikean kokoiset.


Sitten liimaamaan. Tarkan työn hedelmät ovat nyt poimittavissa: rima asettuu täsmälleen oikeaan kohtaan ja liimaus on helppo puristaa yhdellä puristimella.


Riman alapinnan muoto näkyy tästä. Samaten tästä näkyy, että olen asentanut riman syvemmälle kuin mitä kaapin oven paksuus välttämättä edellyttäisi. Näin tänne ylös on mahdollista sijoittaa jokin oven kiinnipitämiseksi tarvittava salpa, jos sellaiseen päädyn. Niin pitkällä en tosin suunnittelussa vielä ole, koska teen tätä vähän niin kuin fiilispohjalta ja improvisoiden.


Pikkutippa liimaa puristuu saumasta ulos. Sen kun vielä hellästi pyyhkäisen pois, niin on tämä työvaihe valmis.