keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Satulatuolin päällystys


Opiskelu on edennyt verhoilutöihin asti. Tässäkin toimimme samalla periaatteella kuin muiden opiskelujen kohdalla: asiat opitaan omia projekteja tekemällä. Minua kiinnostaa erityisesti nahan käyttö verhoilumateriaalina. Hankin tarkoitukseen soveltuvaa mustaa huonekalunahkaa ja ennen haastavampia projekteja teen yhden helpon harjoituksen: päällystän vanhan jakkaran pyöreän istuinosan.


Lähtökohtana on yksinkertainen pyöreä puulevy. Koska haluan tehdä jakkaran, jolla on mukava istua, lisään kokonaisuuteen pehmusteet. Kaksi kerrosta paksumpaa vanua ovat täsmälleen levyn kokoiset, ja kolmas kerros, joka on ohutta vanua, ulottuu levyn reunojen ympäri.


Sitten vain sopivan kokoinen nahanpalanen taivutetaan reunojen ympäri tiukalle ja kiinnitetään nitomalla. Lopuksi leikkaan ylimäärät pois ja siinä se on valmis. Siis istuinosa on valmis. Jakkarasta puuttuu vielä jalat, mutta ne ovat jo työn alla ja kunhan saan ne valmiiksi, voin esitellä koko komeuden valmiina.

Sitä odotellessa menen varsinaiseen asiaan eli siihen satulatuoliin. Siinä lähtökohtana on markethintaluokan satulatuoli, joka on istumamukavuudeltaan ihan kelvollinen, mutta halvan hinnan selittää istuimen päällys, joka on keinonahkaa. Eli toisin sanoen muovia. Se on päässyt halkeilemaan jo aika rupiseen kuntoon. Satulatuoli on päällystämisen kannalta kiinnostava kohde, koska istuinosa on joka suuntaan hauskasti kaareva.


Työ alkaa purkamisella. Vanhaa päällystä ei ole tarpeen säästää eikä sääliä, joten irrotan sen helpoimmalla tavalla: kunhan saan yhden kohdan auki, tartun näkyvissä olevaan reunaan ja revin päällisen irti. Se on kiinnitetty nitomalla, ja niitä niittejä on paljon. Ilmeisesti niittipyssyn käytössä tapahtuu sama kuin kuplamuovin kanssa: "Hei tämähän on kivaa! Naps naps naps naps...".




Näillä vanhan verhoilun riekaleilla ei tosiaan ole enää käyttöä - paitsi sen verran, että istuimen alapuolen verhoiluun tarvittavien palasten leikkaamisvaiheessa niitä voi hyödyntää koko- ja muotomalleina. Satulatuolin istuimen yläpuoli on enimmäkseen kupera, mutta alapuolella on sellaisia koveria muotoja, joihin nahka ei ihan helposti taivu - ainakaan, jos sen haluaa kiinnittää ilman liimaa. Mutta koska alapuoli ei normaalikäytössä näy, ei haittaa, jos sinne tulee saumoja. Perfektionisti mittaisi tarvittavat palaset tarkasti ja ompelisi ne yhteen ennen kiinnitystä, mutta minä en sellaiseen hifistelyyn ryhdy - ei siksi, etten olisi perfektionisti, vaan siksi, että en vielä osaa niin vaikeita. Enkä katso sitä tarpeelliseksi, koska kyse tosiaankin on istuimen alapuolesta.


Alkuperäiset pehmusteet ovat hyväkuntoiset ja ne voidaan säilyttää. Parantelen niiden kiinnitystä kuitenkin lisäämällä strategisiin paikkoihin hieman liimaa.


Verhoilunahka asettuu paremmin, jos sen alla on ohut vanukerros. Lisään sellaisen kahdessa osassa - yksi osa istuimen yläpuolelle + reunojen ympäri, ja toinen osa alapuolelle. Alapuolisen vanun kiinnitän liimaamalla, yläpuolisen nitomalla.


Sitten nahka pöydälle. Leikkaan ensin alapuolelle tarvittavat kolme palasta ja kiinnitän ne reunoista nitomalla paikalleen. Saumoja en siis ompele enkä kiinnitä muutenkaan, koska tuolin jalka ruuvataan tähän kiinni ja se pitää nuo saumatkin kohdallaan.


Nyt alkaa paras - ja vaikein vaihe. Rupean päällystämään tuolin yläpuolta. Jakkaraa päällystäessäni olin nuukuuttani leikannut aika naftin palasen nahkaa, mistä oli se haitta, että nahan pingotusvaiheessa siihen oli vaikea tarttua. Tällä kertaa jätän ympärille riittävästi tarttumapintaa.


Siitä se alkaa asettua paikalleen. Nahan pingottaminen tällaiseen - tai mihin tahansa - muotoon edellyttää kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Ehkä jopa taitoa. Vaikea sanoa, sillä tämä on vasta toinen kerta, kun verhoilen jotain nahalla. Se jakkaran istuin oli ensimmäinen kerta.

Vähän kerrassaan nahka mukautuu haluamaani muotoon. Jälleen voisi tosiperfektionisti tehdä eri tavalla: nahan reunan voisi leikata sillä tavoin, että se ei menisi lainkaan sylttyyn. Minä tyydyn sylttäämään, koska - jälleen kerran - kyse on kohdasta, joka ei tuolin normaalikäytössä näy eikä tunnu missään.


Se on siinä! Nahka asettuu kauniisti istuimen muotojen mukaisesti. Alkuperäisen päällyksen paikallaanpysyminen oli varmistettu liimaamalla se pehmusteeseen kiinni, mikä on tavoitellun vaikutuksen ohella kenties myötävaikuttanut päällyksen halkeiluun. Minä en halua laittaa siihen väliin liimaa - aika näyttää, johtaako tämä päällyksen löystymiseen käytön myötä. Jos näin käy, niin ainahan tämän voi päällystää uudelleen - työ ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan iso eikä kestänyt kuin puoli päivää kaikkine tuumauksineenkaan.


Tässä istuimen alapuoli. En ole ihan varma, pidänkö tätä rumana vai kauniina. Ehkä seuraavaa tämäntapaista kohdetta verhoillessani yritän leikata tuon reunan niin, että se asettuisi tasaisesti. Jos ei muuten, niin nähdäkseni, onko homma helppo vai vaikea. Toisaalta ei kai sekään tekemistä kummempaa ole.

Kotona liitän sitten istuinosan jalkaosaan ja niin on tuoli valmis. Lopputulos on nähtävissä tämän kirjoituksen otsikkokuvassa.

Nämä olivat kivoja projekteja - tavallaan harmi, että ne tulivat valmiiksi näin pian. Olisi kiva verhoilla lisää, ja erityisesti nahkaverhoilujen teko kiinnostaa. Tässä vaiheessa rajaan kuitenkin jousitetut verhoilut pois - on parempi opetella ensin ns. kovaverhoilut ja sitten, kun ne osataan riittävän hyvin, voidaan siirtyä vaativampiin projekteihin.

Olisiko sinulla minulle töitä? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Onnistuneen verhoilupäivän kruunaa kaunis auringonpaiste kotimatkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti